"Miehiltä hyväksyttiin mitä tahansa käytöstä" – HS: Entiset kokoomusnuoret kertovat vakavista ongelmista nuorisojärjestössä

Kähmintää, alkoholia ja erikoista suhtautumista naisiin. Kaikki entiset kokoomusnuoret eivät ole muistelleet hyvällä ajanjaksoaan nuorisojärjestössä. Kokemuksista kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.

Lehti on haastatellut muun muassa nykyistä Helsingin kaupunginvaltuutettua Sini Korpista, joka oli mukana kokoomusnuorissa vuosina 2007–2010. Hän luonnehtii nuorisojärjestön takavuosien toimintakulttuuria toksiseksi eli myrkylliseksi.

– Se perusvire, että miten naisista puhutaan ja miten niitä kohdellaan. Jälkikäteen vasta tajuaa, että oli kaksoisstandardit. Miehiltä hyväksyttiin mitä tahansa käytöstä ja naiset saivat helposti kevytkenkäisen maineen, Korpinen sanoo.

Asia nousi esille viime viikonvaihteessa, kun Helsingin Sanomat uutisoi kansanedustaja Wille Rydmaniin (kok.) liittyvistä väitteistä, joihin liittyy epäasiallinen käytös nuoria naisia kohtaan. Rydman oli vuosina 2010–2011 kokoomusnuorten puheenjohtaja.

Helsingin Sanomat on haastatellut juttuunsa noin toistakymmentä puolueen entistä aktiivia. Heidän mielestään nuorisojärjestön toimintaa on yleisesti ottaen leimannut naisten ahdistelu ja vähättely.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut