Pormestarin ajan hallitsija vaihtuu – Yhden kaupunginjohtajan ja kolmen pormestarin sihteeri jättää pöydän, josta on tullut kaupungin hermokeskus

Koronan jälkeen matkatkin ovat muuttuneet kokousajaksi, sanoo eläkkeelle jäävä kolmen pormestarin sihteeri Ritva Vakkuri.

Ritva Vakkurin työpöytä on poikkeuksellisen siisti.

Paperit ovat järjestyksessä, eikä lehtikuvaa varten tarvitse kuin suoristaa parin nipun kulmaa suoraksi pöydän reunaan nähden.

Työnkuvaan järjestys sopii. Tampereen keskusvirastotalolla sijaitseva Vakkurin työpöytä on ollut jo 23 vuotta merkittävä hermokeskus koko Tampereen kaupungin organisaatiossa.

Vakkuri on ehtinyt työskennellä yhden kaupunginjohtajan ja kolmen pormestarin sihteerinä.

– Ajanhallinta on tärkein työtehtävä, tiivistää Ritva Vakkuri.

Sihteerin mukaan tärkeimpänä tehtävänä on ollut varmistaa se, että ensin kaupunginjohtaja Jarmo Rantanen ja sitten pormestarit Timo P. Nieminen (kok.), Lauri Lyly (sd.) ja Anna-Kaisa Ikonen (kok.) ovat olleet – tai ainakin heillä on ollut mahdollisuus olla – oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

– Työuraa Tampereen kaupungilla on jo 44 vuotta täynnä ja eiköhän se ole riittävä määrä, naurahtaa tällä viikolla eläkepäivät aloittava Vakkuri.

Ensin pitää aloittaa kuntokuuri.

Ennen kaupunginjohtajan ja pormestarin sihteerin tehtäviä Vakkuri ehti työskennellä muun muassa 17 vuotta Sara Hildénin taidemuseon toimistonhoitajana.

– Aloitin siellä joulukuussa 1978 eli ennen kuin museo avattiin. Olin paikalla, kun säätiön taidekokoelmia tuotiin Särkänniemeen uuteen museorakennukseen rouva Sara Hildénin valvonnassa.

Ympyrä Vakkurin työvuosina ehti lähes sulkeutua, sillä Sara Hildénin taidemuseo on saamassa uuden museorakennuksen Finlaysonin alueelle.

– Vuodet museolla olivat hyvin hedelmällinen pohja työuralle. Talous, hallinto ja henkilöstöhallinto tulivat tutuiksi ja bonuksena vielä taide. Tutustuin eturivin kotimaisiin ja ulkomaalaisiin tateilijoihin. Se oli todellinen näköalapaikka kulttuuriin.

Näköalapaikka uuteen suuntaan löytyi kolme vuotta sen jälkeen, kun Vakkuri oli lähtenyt taidemuseolta Tampereen kaupungin keskushallinnon henkilöstöyksikköön osastosihteerin äitiyslomasijaiseksi.

Uusi työ kaupunginjohtajan sihteerinä avautui, kun edellinen sihteeri Raija Arasalo lähti EU-huippukokousvuodeksi 1999 suhdetoimintatehtäviin.

– Olen aina halunnut oppia jotain uutta, tiivistää Vakkuri.

Hyppy taitelijoiden parista virkamiesten ja poliitikkojen joukkoon sujui sukkelasti. Vaikka esimerkiksi pormestarien johtamistavoissa on ollut eroja, on suurin muutos johtunut muutoksesta työympäristössä.

– Kiire on koko ajan kasvanut. Tekniikka on lisännyt yhteydenottoja ja pormestarimalli on lisännyt pormestarin näkyvyyttä ja kaupunkilaiset ottavat suoraan yhteyttä.

Myös korona-aika muutti hyvin konkreettisesti pormestarin ajankäyttöä ja sihteerin työtä. Käytännössä pormestarin aikataulua on voinut uuden normaalin aikaan täyttää tehokkaammin.

– Etäpalaverit ovat tuoneet joustavuutta. Pormestarilla on paljon kokouksia Helsingissä ja esimerkiksi autossa matkan aikana voi hoitaa palaverin Teamsilla.

Tamperelaisessa hallintokulttuurissa pormestarin sihteeristä on muodostunut pormestarin esikunnan pysyvä jäsen, kun käytännössä koko muu joukko on yleensä pormestarin mukana vaihtunut. Vakkurin mukaan pysyvyys on saattanut tuoda turvallisuutta, kun uudet ihmiset aloittavat työnsä.

– Yritän ennakkoon kertoa, miten jokin asia on yleensä tehty. Jos pormestari haluaa muuttaa asian, niin hän muuttaa. En minä siitä jankkaamaan jää, naurahtaa sihteeri.

Tällä viikolla kiire Vakkurin kohdalla helpottaa, kun eläkepäivät alkavat ja Anne Valtakari valtaa sihteerin pöydän. Uuden oppimista on edessä eläkepäivilläkin.

– Ensin pitää aloittaa kuntokuuri. Olen jo pitkään sanonut, että eläkkeellä aloitan golfinpeluun. Jos se ei tunnu hyvältä, niin sitten jotain muuta. Aivotkin tarvitsevat jumppaa esimerkiksi jonkin kielen oppimisen muodossa, pohtii Vakkuri.

Henkilö

Ritva Vakkuri

Tampereen kaupunginjohtajan ja pormestarin sihteeri vuodesta 1999, jää eläkkeelle tällä viikolla

vuosina 1978–1996 Sara Hildénin taidemuseon toimistonhoitaja

asuu Ruskossa, kesämökki Kangasalla Roineen rantamilla

harrastaa arkista aherrusta

perhe: aviomies ja aikuinen poika sekä Pina-koira ja Mosku-kissa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut