Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Olen tehnyt elämäni aikana lukuisia virheitä" – HS: Yhdeksän naista kertoo kansanedustaja Wille Rydmanin käyttäytyneen heitä kohtaan ahdistavasti

Helsingin Sanomat kertoi sunnuntaina, että yhdeksän naista kertoo kansanedustaja Wille Rydmanin (kok.) käyttäytyneen heitä kohtaan ahdistavasti. Tapauksissa on yhteisiä piirteitä: useampi nainen on ollut tapahtuma-aikaan alaikäinen, ja osa heistä kertoo Rydmanin tarjonneen heille alkoholia sekä käyttäytyneen heitä kohtaan uhkaavasti.

Kaksi naisista kertoi alkaneensa tavata Rydmania ollessaan vasta yläasteella. Kaikki yhdeksän naista ovat iältään noin 8–10 vuotta kansanedustajaa nuorempia.

Lehti korostaa, ettei Rydmania epäillä rikoksesta.

Keskusrikospoliisi otti Helsingin Sanomien mukaan naisiin yhteyttä alkukesästä 2020. Heille esitettiin tuolloin täsmälleen sama kysymys.

– Poliisille on toimitettu tietoa, jonka mukaan joku kokoomuksen kansanedustajana toimiva henkilö olisi käyttäytynyt jollain tavalla epäsopivasti nuoria tyttöjä ja naisia kohtaan. Tiedätkö jotain tällaisesta asiasta, ja tiedätkö, kenestä on kyse?

Rydman on suhtautunut väitteisiin koko ajan erittäin kriittisesti ja kieltää naisten esittämät väitteet. Kansanedustaja on tehnyt asiasta useampia päivityksiä sosiaaliseen mediaan. Rydman sanoo harkitsevansa rikosilmoituksen tekemistä törkeästä kunnianloukkauksesta.

– Olen tehnyt elämäni aikana lukuisia virheitä ja virhearviointeja. Yritän niistä ottaa aina opikseni. Sosiaalisissa suhteissa arvostelukykyni on pettänyt monesti. Parisuhde-elämäni on ollut töyssyistä ja rikkonaista. Olen luottanut vääriin ihmisiin ja vitsaillut asioilla, joista ei pitäisi vitsailla, Rydman kirjoittaa sunnuntai-iltana.

– Ketään en ole kohdellut kaltoin. En ketään. Minusta nyt maalattu kuva ei ole tosi ja minusta on esitetty kertakaikkisen valheellisia väitteitä. Blogissani yritin esittää asiaani argumentein, mutta argumentit eivät tässä myllyssä paljoa paina, Rydman kirjoittaa.

Kansanedustaja on koonnut omat näkemyksensä omille verkkosivuilleen.

– En ole oikaissut tässä kuin murto-osan Helsingin Sanomien syvästi leimaavan artikkelin kertakaikkisen järkyttävistä väitteistä. Siitä vasta pitkä teksti tulisikin. Ja vaikka kumoaisin yksityiskohtaisesti kaiken, ei se poista sitä valtavaa kielteistä kokonaiskuvaa, jonka juttu erittäin kyseenalaisin perustein maalaa, Rydman kirjoittaa.