Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen lukioiden yhteisvalinnoissa jättiyllätys: opiskelemaan pääsi 5,33 keskiarvolla – viime vuoden korkean keskiarvorajan arvellaan karkottaneen hakijoita

Perusopetuksen jälkeisen yhteishaun tulokset ovat valmistuneet. Tampereen kaupungin lukioihin haki kevään 2022 yhteishaussa 1326 ensisijaista hakijaa.

Tampereen kaupungin lukioihin lisättiin kevään 2022 yhteisvalinnassa haettavaksi yhteensä 85 aloituspaikkaa pormestariohjelman mukaisesti. Tarkoituksena on ollut laskea kaupungin lukioiden korkeaksi nousseita keskiarvorajoja. Tampereen teknilliseen lukioon lisättiin 35 aloituspaikkaa, Sammon keskuslukion urheilulinjalle 20 aloituspaikkaa ja muihin Tampereen kaupungin lukioihin viisi aloituspaikkaa kuhunkin.

Tavoite keskiarvorajojen alentamisessa saavutettiin koko lukiokoulutuksen tasolla toivotusti. Käytännössä keskiarvorajaksi muodostui 7,50, poikkeuksena Tampereen lyseon lukion vielä selvityksessä oleva tilanne. Kevään 2021 yhteisvalinnassa kaupungin lukioon pääsyn keskiarvorajana oli 7,83.

Tampereen lyseon lukion yleislinjan ensisijaisten hakijoiden määrä oli tänä keväänä yllättävän vähäinen. Ensisijaisia hakijoita oli 85/120 aloituspaikkaa. Kevään 2021 yhteisvalinnassa lyseon lukion keskiarvoraja oli ennätyksellisen korkea 9,25, jolloin ensisijaisia hakijoita oli 211/115 aloituspaikkaa.

– Kannustamme nuoria asettamaan ensimmäiseksi hakutoiveekseen juuri sen lukion, jonne he haluavat opiskelemaan. Paljon esillä ollut vaikea sisäänpääsy lyseon lukioon on mahdollisesti aiheuttanut arastelua asettaa se ensisijaiseksi hakutoiveeksi etenkin 8–9 välisellä keskiarvolla, arvioi lukiokoulutuksen vt. johtaja Matti Hännikäinen tiedotteessa.

– Vaikka alin hyväksytty keskiarvo on 5,33, niin yleislinjalle hyväksyttyjen keskiarvojen keskiarvo on 8,86. Tämä kertoo yleislinjan yhteisvalinnan rakenteesta.

Tampereen lyseon lukion yleislinjalla ei ollut asetettuna alinta hyväksyttyä keskiarvorajaa. Matti Hännikäisen mukaan viimeistään 30. kesäkuuta tiedetään, kuinka moni hakeneista ottaa lukiopaikan vastaan. Vapaat opiskelupaikat täytetään sen jälkeen jatkuvalla haulla.