Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pankkien palveluissa isoja ongelmia: palkat ja tilisiirrot eivät näy tilillä

Usealla suomalaisella pankilla on parhaillaan ongelmia, joiden vuoksi tänään tulleet palkat ja muut maksut eivät näy tileillä.

– Toisesta pankista saapuneita maksuja ei ole saapunut Nordean asiakkaiden tileille meistä riippumattomista syistä. Asiaa selvitetään, kertoo Nordean asiakaspalvelu Twitterissä.

– Sepa-maksuissa tosiaan on nyt häiriö, jota tutkitaan parhaillaan, sekä korjataan mahdollisimman pian, kirjoittaa OP:n asiakaspalvelu Twitterissä.

Sepa-maksut ovat euroalueen sisällä tapahtuvia maksuja.

Iltalehdessä Digi- ja väestöviraston edustaja kertoo, että ongelmia on myös pankkien Suomi.fi-tunnistautumisessa.

Verkon häiriöitä seuraavan Downdetectorin mukaan eniten häiriöitä on ilmoitettu Nordeasta ja OP:sta, mutta myös Danske Bankista ja Aktiasta. Twitter-keskustelujen perusteella palkkoja ei ole ilmestynyt myöskään esimerkiksi S-pankin tilille.