Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IL: Jan Vapaavuori tiesi jo viime syksynä, että Mika Lehtimäen häirintätapaukseen liittyy fyysinen häirintä – kiisti asian keväällä

Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori tiesi organisaation huippu-urheilujohtajan Mika Lehtimäen häirintätapauksen luonteesta jo viime syksynä. Vapaavuorella oli tiedossa, että tapaukseen liittyy myös fyysistä häirintää. Tästä huolimatta hän kiisti asian keväällä asian tultua julki.

Asiasta kertoo Iltalehti verkkosivuillaan.

Lehtimäki ilmoitti erostaan 28. maaliskuuta. Vapaavuori lupasi tapauksesta riippumattoman selvityksen. Iltalehden mukaan tämä kuitenkin jäi tekemättä muun muassa siksi, että tehtävään valittu BDO on hallinto- ja tilintarkastusyhtiö. Tilanteessa todettiin, että selvityksen tekijänä pitäisi olla esimerkiksi Suek (Suomen urheilun eettinen keskus).

Olympiakomitean ylimääräinen kokous käsitteli sittemmin puheenjohtajistonsa asemaa. Puheenjohtajisto sai luottamuksen äänin 77 puolesta ja 22 vastaan. Seitsemän henkilöä äänesti tyhjää.