OP Ryhmä lahjoittaa 1,8 miljoonaa euroa suomalaisille yliopistoille – Saajien joukossa myös Tampereen yliopisto

OP Ryhmä lahjoittaa suomalaisille yliopistoille yhteensä 1,8 miljoonaa euroa. Lahjoituksesta 1,2 miljoonaa euroa jaetaan tasan kymmenelle kauppatieteitä opettavalle yliopistolle: 120 000 euron lahjoituksen saavat Aalto-yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Oulun yliopiston ja Turun yliopiston kauppakorkeakoulut, Itä-Suomen, Tampereen ja Vaasan yliopistot sekä LUT-yliopisto, Hanken Svenska Handelshögskolan ja Åbo Akademi.

Tämän lisäksi osuuspankit eri puolilla maata lahjoittavat oman alueensa yliopistoille yhteensä noin 620 000 euroa.

– Suurena suomalaisena toimijana meille on tärkeää edistää monipuolista tutkimusta ja osaamista sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Olemme vahvistaneet suomalaisten arjen talousosaamista jo 120 vuoden ajan, ja yliopistojen kautta tuemme maamme talous- ja kauppatieteellistä huippuosaamista, toteaa OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio OP Ryhmän tiedotteessa.

Lahjoituksista valtaosa on valtion vastinrahakelpoisia. Vastinraha lisää lahjoitusten vaikuttavuutta antamalla lisäkertoimen jokaiselle kauden aikana lahjoitetulle eurolle. Valtio pääomittaa yliopistoja vastinrahaan oikeuttavan varainhankinnan perusteella 67 miljoonalla eurolla syksyllä 2022.

Lisäksi OP Ryhmän Tutkimussäätiö jakaa vuonna 2022 apurahoja taloustieteelliseen tutkimukseen yhteensä 1,6 miljoonaa euroa. Säätiö on yksi Suomen suurimmista taloustieteellistä tutkimusta tukevista säätiöistä. Sen painopistealueena on pitkään ollut rahoitukseen ja osuuspankkitoimintaan liittyvä tutkimus. Vuonna 2022 säätiö on myös myöntänyt palkintoja sekä tukenut työelämäprofessuureja yhteensä 100 000 eurolla.

Paikallisesti Tampereen seudulla OP Tampere tukee nuorten kiinnostusta taloustaitoja kohtaan monin tavoin, ja lahjoitti tänäkin vuonna 1800 eurolla 100 euron taloustaitostipendejä uusille ylioppilaille.

OP Tampereen aiemmat lahjoitukset

OP Tampere yhdessä muiden Pirkanmaalla toimivien osuuspankkien kanssa on lahjoittanut 600 000 euroa vuonna 2016 Tampereen yliopistolle ja teknilliselle yliopistolle, 100 000 euroa vuonna 2018 Tampereen ammattikorkeakoululle ja 100 000 euroa vuonna 2021 Tampereen yliopistolle.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut