Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sadoissa suomalaishisseissä välitön vaara: "Pitäisi huomata jo huollon yhteydessä" – Huolto-ongelmat johtivat myös Kaunialan kuolettavaan hissiturmaan

Yhä useammissa suomalaishisseissä on vakavia puutteita, kertoo Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta (Tukes). Viime vuonna tarkastajat havaitsivat välitöntä vaaraa aiheuttavia puutteita sadoista hisseistä.

Tukesin ylitarkastaja Janne Kotiranta tarkastuslaitosten valvonnasta kertoo, että tarkastuslaitokset tarkastivat viime vuonna kaikkiaan 28 670 henkilöhissiä asuintaloissa, liikekiinteistöissä ja sote-yksiköissä.

– Välittömän vaaran vikoja todettiin noin 3 prosentissa tarkastuksista, Kotiranta kertoo.

3 prosenttia 28 670:stä on noin 860.

Jokin korjausmääräys annettiin Kotirannan mukaan joka toisessa tarkastuksessa eli yli 14 300 hississä.

Hissien vakavat viat olivat Tukesin mukaan tärkeissä turvalaitteissa eli äärirajoissa, tarraimissa ja hälytysjärjestelmissä.

– Havaitut puutteet ovat liittyneet turvalaitteiden oikeaan ja sujuvaan yhteistoimintaan tai osien kuluneisuuteen, jotka pitäisi havaita jo huollon yhteydessä eikä vasta tarkastuksessa, Janne Kotiranta sanoo sähköpostitse.

Äärirajakytkin tunnistaa hissin sijainnin ylä- ja alapäässä ja estää hissiä liikkumasta liian ylös tai alas. Jos ääriraja ei ole oikein määritelty, hissi voi pysähtyä väärään kohtaan.

– Tarrain on hissin tärkein turvavaruste. Jos hissin nopeus kasvaa liian suureksi niin tarrain aktivoituu ja pysäyttää hissin, Kotiranta avaa termejä.

Hälytysjärjestelmien ongelmana on Kotirannan mukaan ollut hälytyksen heikko kuuluvuus.

Hissien määräaikaistarkastukset tehdään kahden vuoden välein.

Niiden välissä kiinteistön haltijan pitäisi huollattaa hissejä huolto-ohjelman mukaan. Huolto-ohjelmien pitää olla riittävän kattavia ja niitä pitää noudattaa, Tukes linjaa.

Tukesin tiedotteessa huomautetaan, että juuri hissin huollon ja kunnossapidon ongelmat olivat keskeinen syy myös viime vuoden toukokuussa tapahtuneeseen hissiturmaan, jossa menehtyi Kaunialan sairaalan iäkäs potilas.

Muokattu 1.6.2022 klo 7.57: Muutettu lause "tämä tarkoittaa noin 860:tä hissiä" muotoon "3 prosenttia 28 670:stä on noin 860".