Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viron ympäristöministeri vieraili Tampereella ja Nokialla – ministeri vietiin tutustumaan Vuoreksen jäteasemaan, Tammervoimaan ja Biomyllyyn

Viron ympäristöministeri Erki Savisaar tutustui 24.–25. toukokuuta pirkanmaalaiseen bio- ja kiertotalouteen. Hän vieraili muun muassa Tampereen Vuoreksen jäteasemalla, Tammervoiman hyötyvoimalaitoksessa sekä ECO3-alueella Nokialla.

– Suomi on maailman eturintamassa bio- ja kiertotaloudessa. Virossa haluamme oppia pohjoisten naapureidemme kokemuksista ja hyödyntää menestyneitä käytäntöjä, Savisaar sanoo tiedotteessa.

Ympäristöministeri Savisaarelle on tärkeää edistää Viron kierrätysvelvoitteiden saavuttamista.

– Seuraavan 2-3 vuoden aikana Viron on tehtävä valtava harppaus jätteiten erilliskeräyksessä ja materiaalien kierrätyksessä. Hyvä yhteistyö kuntien, yritysten ja valtion välillä on väistämätöntä. Olemme olleet erityisen iloisia kuullessamme asiantuntijoiden näkemyksiä kiertotalouden toteuttamisesta täällä Pirkanmaalla ja koko Suomessa, Savisaar sanoo tiedotteessa.

Ympäristöministeri Savisaarelle esiteltiin 17 kunnan omistaman Pirkanmaan Jätehuollon toimintamallia sekä Nokialla sijaitsevan ECO3-alueen toimintaa.

– Hyvin järjestetty kuntien yhteistyö mahdollistaa jätehuollon kokonaisuuden hallinnan ja osaamisen, tarvittavan infrastruktuurin sekä kustannustehokkaat ratkaisut. Me kehitämme yhteistyössä lajittelua ja kierrätystä, kiertotalouden malleja sekä tavoittelemme hiilineutraalisuutta. Myös alan yritykset ovat tässä yhteistyössä mukana, kertoi Pirkanmaan Jätehuollon toimitusjohtaja Harri Kallio tiedotteessa.

Nokian Koukkujärvellä ECO3-alueella sijaitsevassa biolaitoksessa, Biomyllyssä, tehdään pirkanmaalaisten biojätteistä uusiutuvaa ja paikallista BIG-biokaasua. Näin biojätteistä saadaan aikaan merkittävät ympäristöhyödyt. BIG-biokaasun lisäksi Biomyllyssä tehdään lannoitteita, jotka kelpaavat luomutuotantoon.

ECO3-aluetta luotsaavan, Nokian kaupungin omistaman Verte Oy:n toimitusjohtaja Sakari Ermala näkee, että julkisella toimijalla voi olla merkittävä rooli bio- ja kiertotalousratkaisujen synergiaetujen kokoajana ja vauhdittajana.

– Julkinen toimija on bio- ja kiertotalouden alusta ja mahdollistaja. Jotta bio- ja kiertotalous saadaan teolliseen mittakaavaan, alustayhtiö on hyvä taho johtamaan orkesteria ja varmistamaan, että liiketoimintaympäristö toteutuu kestävällä tavalla. Kestävyyttä tuo verkosto, jossa toimijat täydentävät toinen toistaan ja yhteistyö synnyttää lisäarvoa. Isossa mittakaavassa toteutuva kiertotalous palauttaa hyödyt aluetalouteen ja viime kädessä kansalaiselle, Ermala sanoo tiedotteessa.