Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mitä reittiä kiekkovieraat kulkevat areenalle? Mitkä ovat ruuhkaisimmat paikat? – Tässä vastaus: Kisakävijöitä on seurattu koko ajan tekoälyn ja kameroiden avulla

Tampereen kaupunki on pilotoinut tekoälypohjaista liikenteenseurantaratkaisua jääkiekon MM-kisojen aikaan Nokia-areenan pohjoispuolella.

Ratkaisun avulla kevyen liikenteen väyliltä kerätään anonyymia dataa ihmisvirtojen liikkeistä, mikä auttaa ymmärtämään kisakävijöiden reittivalintoja ja mahdollisia ruuhkakohtia matkan varrella.

Tampereen kaupunki haluaa kannustaa niin kaupunkilaisia kuin vierailijoita suosimaan kevyen liikenteen vaihtoehtoja.

– Tampereen kaupungin uuden Älykaupunki kaupunkilaisille -ohjelman yhtenä tavoitteena on kaupunkiympäristöstä havainnoidun tiedon käyttäminen kaupunkilaisten parhaaksi. Wapicen kanssa toteutetussa kokeilussa kaupungista uudenlaisella ratkaisulla saatavaa analysoitua tietoa voidaan tulevaisuudessa hyödyntää monipuolisesti kaupungin eri toiminnoissa: esimerkiksi pitkän aikavälin kaupunkisuunnittelussa tai vaikkapa hyvin lyhyen aikavälin tapahtumien aikana tarvittaviin liikennejärjestelyihin, kertoo Tampereen kaupungin executive director Teppo Rantanen tiedotteessa.

Datan avulla voidaan esimerkiksi tunnistaa kevyen liikenteen käyttöä lisääviä keinoja, sillä liikennejärjestelyihin tehtyjen muutosten vaikutuksia voidaan seurata reaaliajassa.

Nyt pilotoitu liikenteenseurantaratkaisu IoT-Ticket Smart Mobility Insights hyödyntää Tampereen kaupungin olemassa olevaa kamerainfrastruktuuria ja kadunvarsiteknologiaverkkoa (KVT). Alueelle on rakennettu yksityinen Mesh-verkko, joka mahdollistaa uusien kameroiden tuomisen alueelle.

"JKokeilu on hyvä esimerkki uusien kuvankäsittelytekniikoiden ja koneoppimisen mahdollisuuksista kaupunkiympäristössä. Ratkaisu on myös hyvin kustannustehokas, sillä pääosin olemassa olevasta infrastruktuurista syntyvää tietoa voidaan hyödyntää uudenlaisissa käyttökohteissa, kertoo Business Tampereen director Markku Niemi tiedotteessa.

Ratkaisu on toteutettu tietoturvallisesti, GDPR-säännöksiä kunnioittaen: KVT-verkko on tiukasti suojattu ja kamerakuva käsitellään paikallisesti reunalaskentaa hyödyntäen, jolloin pilveen lähetetään vain laskennan tulokset.

Tampereen kaupunki on solminut Wapicen kanssa 10-vuotisen yhteistyösopimuksen IoT-alustahankinnan tiimoilta ja toteutettu tekoälyratkaisu onkin yksi esimerkki alustan käyttötapauksista. Toteutetun ratkaisun käyttöä tullaan jatkossa laajentamaan kaupungin liikennesuunnittelun tiedolla johtamisen tarpeisiin keskittyen erityisesti hiilineutraalien liikkumismuotojen osuuden kasvattamiseen.