Tampereen kaupunkiseudun uusista asunnoista liki 40 prosenttia yksiöitä – "Meidän tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota..."

Tampereen kaupunkiseutu ja valtio solmivat vuonna 2021 maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksen vuosille 2020–2023. Tämä MAL-sopimus on järjestyksessään neljäs Tampereen kaupunkiseudulle.

Seutuhallitus hyväksyi kokouksessaan 25. toukokuuta MAL-sopimuksen vuoden 2021 raportin, jonka mukaan sopimuksen toteutus on edennyt suunnitelmien mukaan seutuyhteistyössä.

– Tampereen seudulla on tehty hyvää työtä, koska osa sopimuksen sisältämistä tavoitteista on jopa ylitetty. Olemme myös käynnistäneet lisää MAL-sopimusta toteuttavia toimenpiteitä, kuten rakennesuunnitelman päivityksen. Lisäksi työn alla on keskustojen kehittäminen ja seudullisten elinkeinovyöhykkeiden määritteleminen, kertoo seutujohtaja Päivi Nurminen tiedotteessa.

MAL4-sopimuksen mukaan asumisen asemakaavoista 80 prosenttia tulisi kohdentua tavoitealueelle eli keskeisille sijainneille seudun joukkoliikennevyöhykkeelle ja keskustoihin. Tämä tavoite on toteutunut vuosina 2020–2021.

Sopimuksen mukainen asuntotuotantotavoite ylittyi sekä määrällisesti että tavoitealueelle sijoittumisen osalta. Haasteena on asuntorakentamisen painottuminen edelleen pieniin asuntoihin; liki 40 prosenttia vuosina 2020–2021 rakennetuista asunnoista on yksiöitä.

– Meidän tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomioita asuntokannan monipuolisuuteen. Asumisen laatua ja viihtyisiä asuinympäristöjä kehittämällä voimme houkutella asukkaita pääkaupunkiseudulta, Nurminen sanoo tiedotteessa.

MAL4-sopimuksen aikana rakennetuista 9 467 asunnosta suuri osa on keskittynyt uusille asuinalueille kuten esimerkiksi Vuorekseen, Niemenrantaan, Santalahteen ja Härmälänrantaan. Keskustoista uusia asuntoja on rakennettu erityisesti Tampereen ja Nokian keskustoihin.

Myös työpaikkarakentamisen osalta tavoite on toteutumassa. Kerrosalaltaan suurimmat työpaikkarakentamisen kaavat sijoittuvat kehätien varteen Lahdesjärvelle sekä Kolmenkulmaan.

Vuosina 2020–2021 seudulle valmistui 2 059 kohtuuhintaista asuntoa.

– Määrä vastaa yli 30 prosenttia kahden vuoden kokonaistuotantotavoitteesta (6700 asuntoa). Näin ollen seudullinen tavoite 25 prosentin osuudesta kokonaistavoitteesta on toteutunut sopimuksen ensimmäisinä vuosina, kertoo seututietopäällikkö Jussi Välimäki tiedotteessa.

Seuraavaksi seurantaraportti lähetetään jäsenkuntien kunnanhallitusten käsiteltäväksi. Sopimuksen seurantakokous valtion kanssa pidetään Tampereella 18. elokuuta.

Tampereen kaupunkiseutuun kuuluvat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut