Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Särkänniemen sairaalahuvipuisto aukeaa Taysin aulassa – "Tämä on keino parantaa viihtyvyyttä"

Särkänniemi ja Tampereen yliopistollinen sairaala Tays avaavat maailman ensimmäisen Sairaalahuvipuiston Taysin pääaulan yhteyteen.

Sairaalahuvipuisto on Taysin lasten ja nuorten sairaalan potilaille ja heidän läheisilleen suunnattu elämysympäristö, jonka tarkoituksena on tuoda iloa ja perheiden yhdessäoloa myös sellaisiin elämänvaiheisiin, jossa lapsella ei ole mahdollisuutta lähteä sairaalan ulkopuolelle.

Huvipuiston kutsuvierasavajaisia vietetään tänään tiistaina ja yleisölle huvipuisto on avoinna keskiviikosta 25. toukokuuta alkaen.

Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä on onnellinen siitä, että huvipuisto päästiin avaamaan.

– Käynnistimme Ilo yltää kaikkialle -projektin jo vuonna 2017, mutta monet tekijät, joista korona ei ole vähäisin, ovat viivästyttäneet Sairaalahuvipuiston avausta. Nyt kuitenkin pääsemme avaamaan maailman mittakaavassa uniikin huvipuiston ja olemme siitä hyvin ylpeitä. Sairaalahuvipuisto on tärkein Särkänniemen yhteiskuntavastuuhankkeista. Olemme laittaneet tähän taloudellisia panostuksia, mutta ennen kaikkea sydämemme, Seppälä kertoo tiedotteessa.

Huvipuiston pääkohderyhmä ovat erityisesti 3–10-vuotiaat lapset. Alue on suunnattu lapsipotilaille, heidän läheisilleen sekä lapsille, jotka vierailevat sairaalassa.

Monelle lapselle sairaalakäynti voi olla pelottavakin kokemus, mutta sairaalahuvipuisto voi tehdä vierailusta hauskemman.

– Tämä on yksi keino parantaa lapsipotilaiden ja lapsiperheiden viihtyvyyttä ja hälventää sairaalakäyntiin mahdollisesti kohdistuvia pelkoja, kertoo Taysin kehittämisjohtaja Arto Ranta tiedotteessa.

Sairaalahuvipuisto on avoinna keskiviikosta alkaen päivittäin kello 12–18, ja paikalla on aina Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n sairaalahuvipuistotyöntekijä.

– Sairaalahuvipuiston operointi sopii mainiosti Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n toiminnaksi. Olemme vuodesta 2018 järjestäneet kivaa tekemistä sairaala-arjen vastapainoksi Taysin lapsipotilaille perheineen, ja olemme tästä innoissamme, kertoo Lastenklinikan Tuki Ry:n toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi tiedotteessa.