Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lielahden ja Ylöjärven välin ratikasta paljon palautetta – Näihin paikkoihin pysäkit haluttaisiin, katso kuvat

Lielahdesta Ylöjärvelle suunnitellun ratikan reitistä ja pysäkeistä on annettu yli 600 palautetta karttakyselyssä.

Karttakyselyssä oli esillä raitiotien tarkennettu yleissuunnitelmaluonnos Lielahdesta Ylöjärvelle.

Vastaajat kommentoivat eniten ratikkapysäkkien paikkoja. Pääosa vastaajista kannatti Lielahden alueelle kolmea pysäkkiä ja Räikän pysäkin sijoittamista Asemantien pohjoispuolelle.

Kartalle paikannettiin 613 kommenttia, joista 255 pysäkeistä, 77 kävelystä, 85 pyöräliikenteestä, 98 autoliikenteestä ja 98 muusta. Palautetta antoi 429 vastaajaa, joista valtaosa oli Ylöjärveltä.

Ylöjärvellä pysäkkiä toivottiin siirrettäväksi nykyisen S-marketin tai Leija-kirjaston kohdalle, kun se suunnitelmissa on tulevan Ylöjärven Prisman kohdalla. Puolet vastaajista sijoittaisi Räikän pysäkin Asemantien pohjoispuolelle ja viidennes eteläpuolelle. Molempia paikkoja perusteltiin paremmalla tilalla ja lähipalveluiden saavutettavuudella.

Osa piti Soppeenmäen ratikkapysäkin paikasta, mutta monet ehdottivat sitä siirrettäväksi suunnitellun paikan molemmin puolin, varsinkin terveyskeskuksen kohdalle. Teivon pysäkin ei nähty palvelevan arkea. Pysäkkiä toivottiin paremmin Vihattulan, Ryydynpohjan ja Lamminpään asukkaita palvelevaan paikkaan.

Lielahden alueelle Hiedanrannan ja kuntarajan välille enemmistö toivoi kolmea pysäkkiä ja reilu viidennes kahta. Kolmea pysäkkiä perusteltiin eniten sillä, että Prisman ja Lielahtikeskuksen kohdalle on saatava pysäkki palveluiden paremman saavutettavuuden vuoksi. Kolmen pysäkin myötä useampi käyttäisi ratikkaa, kun kävelymatkat olisivat lyhyitä. Näin ratikka palvelisi mahdollisimman monia ja kulkeminen olisi sujuvaa. Kahden pysäkin kannattajien mielestä tärkeintä on optimoida ratikan nopeus. Kävelymatka pysäkeille olisi silloinkin hyväksyttävä. Asuinkunta ei vaikuttanut näkemykseen pysäkkimäärästä.

Kävelyyn liittyvissä kommenteissa korostuivat erityisesti lapsille ja vanhuksille vaaralliset tienylitykset. Toivottiin alikulkuja, liikennevaloja sekä pyörätien ja jalkakäytävän erottamista.

Vastaajat kertoivat lukuisten liikennevalojen sekä pyörätien ylimääräisten mutkien, laskujen ja nousujen hidastavan pyöräilyä. Pyöräilyä voisi sujuvoittaa esimerkiksi siten, että pyöräliikenne kulkisi samalla sillalla ratikan kanssa muun muassa Vaasantien ylityksissä. Pyöräily pitäisi ohjata omille tarpeeksi leveille väylilleen ja erilleen jalankulusta.

Autoliikenteen pelättiin hidastuvan liikennevalojen, ahtauden ja ruuhkien vuoksi muun muassa Kuruntiellä, Soppeenmäessä ja Lielahdenkadun risteyksessä. Autoliikenteelle toivottiin eritasoliittymiä.

Kymmenesosa vastasi Lielahden pysäkkikysymykseen, ettei osaa sanoa. Tätä perusteltiin sillä, ettei halua ratikkaa Ylöjärvelle tai ettei tule käyttämään ratikkaa tai ei tunne aluetta. Myös parissakymmenessä karttakommentissa kerrottiin, ettei vastaaja halua ratikkaa Ylöjärvelle.

Kyselyn perusteella tarkennetut suunnitelmaluonnokset julkaistaan hankesivuilla ja niistä pyydetään kesällä lausunnot sidosryhmiltä. Tavoitteena on, että Tampereen ja Ylöjärven kaupunginhallitukset päättävät alkusyksystä raitiotiepysäkkien sijainnit.

Lielahden maankäytön yleissuunnitelma on tarkoitus hyväksyä alkusyksystä kaupunginhallituksessa. Lielahden yleissuunnitelma on osa keväällä vireille tulleen vaiheyleiskaavan suunnittelua. Se sijoittuu tarkemmin tutkittavalle Lielahti-Hiedanrannan osa-alueelle.

Raitiotien yleissuunnitelman tarkennus valmistuu vuoden 2022 lopussa. Sen tulokset palvelevat Tampereen ja Ylöjärven kaupunkien yleis- ja asemakaavoitusta, katusuunnittelua ja kunnallistekniikan sijoittamisen suunnittelua. Yleissuunnitelma ei ole sitova eikä tähtää välittömään raitiotien rakentamiseen.

Raitiotien rakentamisesta Ylöjärven suuntaan ei ole päätetty. Alustavana aikatauluarviona on, että Lielahti–Ylöjärvi-raitiotien radan rakentaminen voisi ajoittua vuosille 2029–2032. Sitä ennen tulisi tehdä jatkosuunnittelua.