Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sisäministeriö julkaisi uuden arvion: Näin paljon Ukrainasta saattaa tulla pakolaisia loppuvuodesta

Lähikuukausina touko–heinäkuussa Suomeen arvioidaan saapuvan 10 000–20 000 Ukrainasta paennutta. Koko loppuvuonna eli touko–joulukuussa heidän määräkseen arvioidaan 20 000–60 000.

Luvut perustuvat sisäministeriön tarkennettuihin asiantuntija-arvioihin.

Pitkällä aikavälillä epävarmuudet tulijamäärän kehityksessä kasvavat: arvion mukaan Suomeen voi seuraavien kahden vuoden aikana tulla vuosittain 10 000–60 000 Ukrainasta paennutta.

Lopullisiin määriin vaikuttavat muun muassa sotatilanteen kehitys Ukrainassa, Ukrainan naapurimaiden kyky vastaanottaa pakolaisia, ukrainalaisten liikkuminen EU:n sisällä, viranomaisten koordinoimat siirrot sekä suomalaisen yhteiskunnan tarjoamat palvelut ja mahdollisuudet.

Arviot noudattelevat samaa kehityslinjaa kuin sisäministeriön maaliskuinen arvio, jonka mukaan Suomeen voi tulla kuluvana vuonna 40 000–80 000 ukrainalaista hakemaan kansainvälistä suojelua. Tähän mennessä suojelua on hakenut noin 25 000 ukrainalaista.

Kaikkiaan saapuneita on todennäköisesti enemmän, sillä kaikki eivät välttämättä heti ole hakeutuneet viranomaisavun piiriin.

Ennakoinnin avulla voidaan suunnitella pakolaisille tarkoitettuja palveluita ja kohdentaa rahoitusta.