Ratikka-aikataulu Santalahteen tarkentuu, Sepänkadun uudelle sillalle ollaan pääsemässä jo kesällä – Kiskot tulivat jo, katso kuvat

Santalahdessa ratikka työt etenevät ja Sepänkatu on avautumassa liikenteelle heinä-elokuussa

Osuuden rakentaminen etenee suunnitellusti ja joidenkin työvaiheiden, kuten Sepänkadun raideasennusten osalta, jopa etuajassa.

Pyynikintorin ja Santalahden väliset raitiotietyöt alkoivat marraskuussa 2020.

– Rakentamistyöt koko Pyynikintori–Lentävänniemi-osuudella ovat edenneet hyvin ja Santalahden alueella osittain jopa etuajassa. Loppukesästä aloitamme jo ajojohdinasennukset Pyynikintorin ja Santalahden välillä. Kaikki työt tähtäävät siihen, että raitioliikenne Santalahteen voi alkaa ensi vuonna eli 7. elokuuta 2023, Raitiotieallianssin projektipäällikkö Sari Valjus kertoo tiedotteessa.

Pirkankadun raitiotieosuudella on viimeistelty katurakennustöitä ja tehty kiveystöitä. Kadun eteläpuolen jalankulku- ja pyöräväylää asfaltoidaan kesäkuun alussa. Lisäksi Sepänkadun ja Pirkankadun liittymässä asennetaan kesän aikana liikennevaloja.

Sepänkadulla on keväällä istutettu ensimmäisiä uusia katupuita ja kesän aikana tehdään katurakennustöitä, kadun reuna- ja pintakiveyksiä sekä asennetaan liikennevaloja. Lisäksi jatketaan kiskoasennuksia ja kiintoraiteen rakentamista.

Satakunnankadun liittymäalueella rakennetaan keskisaarekkeita ja tehdään kiveystöitä. Särkänniemen raitiopysäkillä asennetaan betonikiviä ja katosperustusta.

Sepänkadun sillalla on käynnissä kiskojen asennus sekä pintatyöt, ja kiintoraidelaatan valutöitä tehdään alkukesällä.

Sepänkadun ja Paasikivenkadun liittymässä työalue muuttuu kesäkuussa. Autoliikenteelle tulee tällöin Paasikivenkadulla muutamia kaistajärjestelyjä, kun Paasikivenkadun keskiosalla tehdään kiveyksiä. Kaikkiaan työt Sepänkadulla etenevät siten, että Sepänkatu on tarkoitus avata läpiajoliikenteelle jälleen heinä-elokuussa.

Ennen liikenteen avaamista Sepänkadulla asfaltoidaan ja tehdään ajoratamaalauksia. Avaamisen jälkeenkin katurakennustyöt jatkuvat vielä kadun itäreunalla loppuvuoden ajan. Sepänkatu on ollut suljettuna läpiajoliikenteeltä viime vuoden toukokuusta alkaen. Kadun avaamisesta liikenteelle tiedotetaan tarkemmin erikseen kesän aikana.

Paasikivenkadulla jatketaan toukokuun loppuun radan rakennekerrosten, kaapelireittien ja hulevesilinjojen rakentamista. Raitiotien sepeliradan rakentaminen Paasikivenkadulle alkaa kesäkuussa, ja rataosuus valmistuu loppukesällä.

Kesän aikana tehdään ajoradan reunakiveyksiä sekä asfaltoidaan ajoratoja vaiheittain. Kadun eteläpuolella Tiporaitilla on uusittu jalankulku- ja pyöräväylää, ja uutta osuutta saadaan käyttöön alkukesällä. Tässä yhteydessä myös väliaikainen suojatie Paasikivenkadun yli Haarlan mutkassa poistuu käytöstä ja kulku siirtyy lopulliselle reitille Haarlankadun ja Rantatien kautta. Paasikivenkadun eteläpuolella rakennetaan jalankulku- ja pyöräväylää Sepänkadun siltaa kohti, ja alkusyksystä alueella istutetaan puita sekä tehdään muita vihertöitä. Paasikivenkadun varrella sijaitsevalla raitiotien sähkönsyöttöasemalla viimeistellään kesän aikana julkisivua. Aseman kojeistoasennukset alkavat loppusyksyllä.

Rantatiellä katurakennustyöt etenevät alueen talorakennustyömaiden mukaisesti. Auto-ja pyöräliikenne Rantatiellä kulkee jo lopullisella paikallaan ajoradalla. Rantatien radan pohjatyöt ovat valmistuneet ja kadulla tehdään ratatöitä kesän ajan. Rantatielle tulee sekä sepelirataa että nurmirataa. Rantatien raitiopysäkeillä eli Tikkutehtaan ja Santalahden pysäkeillä tehdään mm. reunakivitöitä sekä asfaltointeja. Santalahden rantasillalla rakennetaan hissiä sillan Pispalanharjun puoleisessa päädyssä. Hissi on tavoitteena saada käyttöön kesäkuun aikana.

Rata- ja katurakennustöiden lisäksi Santalahden alueella tehdään kesän aikana runsaasti erilaisten teknisten järjestelmien asennuksia kuten kuitukaapelointia sekä pysäkkien sähkö- ja tietoliikennekeskusten

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut