Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen kaupunginkin parannettava suhteita länteen – "Yhteistyön pitää olla jotain muuta kuin sitä, että kaupunginjohtajat käyvät vuorotellen vieraissa pönottämässä"

Suomi vahvistaa kuulumistaan läntiseen maailmaan hakemalla Nato-jäsenyyttä.

Myös Tampereen kaupungin pitää syventää merkittävästi omia suhteitaan länteen.

Tätä mieltä on Tampereen kaupungin elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtaja Teppo Rantanen.

– Tampereen kaupunginkin pitää miettiä omia ulkosuhteitaan aivan uudella tavalla. Meillä on puutteita nimenomaan suhteiden ylläpidossa länteen.

Rantasen mukaan taustalla on perinne, jossa kaupunkitason kansainväliset suhteet ovat kulttuurivetoisia ja pohjautuvat ystävyyskaupunkijärjestelmään. II maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä syntyneessä ystävyyskaupunkiverkostossa suhteiden pidon pohjana olivat kaupunginjohtohenkilöiden vierailut ja vastavierailut, joissa kuunneltiin lapsikuoroja ja katseltiin kansantansseja.

– Suoraan sanottuna aika on jo ajanut tästä ohi. Yhteistyön pitää olla jotain muuta kuin sitä, että kaupunginjohtajat käyvät vuorotellen vieraissa pönottämässä. Kohteliaille kulttuurivierailuille on toki sijansa, mutta enemmän pitäisi ajatella sitä, mitä meille on oikeasti siitä hyötyä.

Teksasin bruttokansantuote on yksin suurempi kuin Venäjän.

Ystävyyskaupunkisuhteiden synnyssä oleellisena lähtökohtana oli tasapuolisuus idän ja lännen välillä. Välillisesti tämä ohjasi suhteita itään.

– Kyllähän meillä pitkään on ollut niin, että tältä pohjalta valtion ja julkisen sektorin suhteita on luotu ensisijaisesti idän suuntaan. Lännessä samanlaiseen kulttuurivetoiseen yhteistyöhön ei ole ollut niin paljoa kiinnostusta.

Rantasen mukaan tämä on ohjannut siihen, että Tampereella on vähän suhteita Yhdysvaltojen ja Kanadan suuntaan.

– On kai koettu, että ne ovat niin kaukana. Erityisesti Yhdysvallat muodostuu läheiseksi kumppaniksi teknologiamielessä ja Kanadassa on paljon mahdollisuuksia.

Yhdysvaltojen merkitys tulee korostumaan todennäköisen Nato-jäsenyyden kautta. Merkitystä korostaa Pirkanmaan vahva turvallisuustekniikan ja puolustusteollisuuden osaaminen.

– Pelkästään jo F-35-hankinta ja sen vastakaupat ovat tie eteenpäin.

Johtajan mukaan Tampereen kannattaa valikoida tarkasti teemat ja toiminta-alueet, joissa suhteita lähdetään kehittämään. Esimerkkinä hän mainitsee älykaupungit, joissa verkostoitumisessa ja yhteistyössä on päästy jo hyvää vauhtiin.

Rantasen mukaan kaupungin johdossa pitää lähteä aktiivisesti luomaan suhteita tärkeiden teemojen kannalta kiinnostavien alueiden kaupunkien ja osavaltioiden johtoon. Työtä tehdään muun muassa verkostoitumalla tärkeimmissä konferensseissa ja seminaareissa, jossa alan tärkeimmät päättäjät ovat koolla.

– Henkilökontakteja löytyy jo ja niitä pitää käyttää hyväksi.

Kiinnostavaksi kasvualueeksi Yhdysvalloissa Rantanen nostaa Teksasin Austinin ympäristön, joka on nousemassa teknologia-alueena Kalifornian Piilaakson rinnalle.

– Siellä on jo tällä hetkellä tamperelaisia yrityksiä. On hyvä muistaa, että Teksasin bruttokansantuote on yksin suurempi kuin Venäjän.