Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kymmenien miljoonien investointi: logistiikkajätti siirtää terminaalin Lempäälään – Tällaisella sähkörekalla ajetaan keikkaa Tampereen keskustaan

Logistiikkajätti siirtää Lempäälään Tampereen ja Hämeenlinnan terminaalinsa.

DB Schenker avaa uuden alueterminaalin Lempäälään. Terminaaliin siirretään heinäkuun lopussa Tampereen Hervannassa sijaitsevat terminaalitoiminnot ja elokuun lopussa myös Hämeenlinnan terminaalitoiminnot.

Schenker Oy:n toimitusjohtaja Petteri Nurmi sanoo, että Lempäälä valikoitui paikaksi laskelmien perusteella.

– Otetaan etäisyyksiä, mistä tavarat tulevat ja minne tavarat menevät. Aikataulut, tieyhteydet ja muut. Perustuu ihan siihen, että mistä saadaan tavaraa nopeimmin ja helpoiten liikkeelle, Nurmi kertoo taustoja.

Sen perusteella lähdetään etsimään tonttia.

– Kaikissa meidän laskelmissa kun yhdistetään nykyiset Tampereen ja Hämeenlinnan volyymit, Lempäälä tuli pisteeksi, joka alkoi meitä kovasti kiinnostaa ja täältä löytyi hyvä ratkaisu.

Yrityksellä on Lempäälässä 13,5 hehtaarin tontti, jolle on rakennettu lähes 18 000 neliön terminaali. Lämmintä tilaa on 12 000 neliömetriä ja lämmittämätöntä lastaustilaa on 3 900 neliömetriä.

Lempäälä on kotimaan runkoliikenteessä huomattava solmukohta.

Projekti alkoi kolme vuotta sitten.

– Muistan, kun käytiin tässä tontin kulmalla katselemassa, oli tasaista kalliokenttää, josta ei ollut paljon hahmotettavissa, Nurmi muistelee.

Marjamäen alueella sijaitseva tontti on niin uuden tien varressa, etteivät navigaattorit vielä tunnista sitä.

– Odotamme, että saamme kaikki katujärjestelyt kuntoon, koska meille on elintärkeää, että on sujuvaa liikkumista kellon ympäri ja vuoden ympäri, Nurmi sanoo ja kertoo, että liikennemäärät tulevat olemaan merkittäviä.

– Lempäälä on kotimaan runkoliikenteessä huomattava solmukohta. Tähän tulee öiseen aikaan puolenyön ja aamuneljän välillä huomattava määrä autoja, joissa vaihdetaan kuormatiloja ja sitten ne taas jatkavat matkaansa, Nurmi sanoo.

Lempäälän uusi terminaali on yhtiölle 23,6 miljoonan investointi. Tampereen aluejohtaja Mika Kinnunen kuitenkin toteaa, että terminaali tulee palvelemaan yritystä pitkään.

– Tätä ei ole tehty ratkaisuksi seuraavalla kolmelle vuodelle vaan 30:lle tai 40:lle vuodelle, Kinnunen toteaa.

Edellinen terminaali Hervannassa on vuodelta 1981 ja siellä on ollut 7,5 hehtaarin tontilla 5 500 neliön terminaali.

– Kun lähdetään yli 40 vuotta vanhasta terminaalista ja tullaan tänne, loikka on pitkä. Tämä on nykyaikainen kappaletavaraterminaali, jossa on varaa kasvaa ja kasvattaa meidän liikennettä, Petteri Nurmi sanoo.

DB Schenkerin koko yhtiön tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2040. Sitä varten yhtiön täytyy luopua myös fossiilisista polttoaineista. Ensimmäiset biokaasulla kulkevat yhdistelmäajoneuvot kulkevat jo Suomen maanteillä ja seuraavaksi yritys alkaa ajaa Tampereen ydinkeskustan kuljetuksia viidellä täyssähköisellä kuorma-autolla.

Lempäälän terminaaliin on rakennettu laturit, joilla voidaan ladata autoa sillä välin kun sitä puretaan.

– Perinteinen kotilataus ei meillä toimi. Emme voi seisottaa autoa vuorokautta latauksessa, vaan lataus pitää saada toimimaan purun ja lastauksen yhteydessä, että saadaan autolle 15–20 tuntia vuorokaudessa suoritetta, jotta siitä tulisi taloudellisesti järkevää, Kinnunen sanoo.

– Täyssähköjakeluauto on tänä päivänä yli kaksi kertaa kalliimpi kuin normaali. Investointi, jolla täytyy tehoja hakea eri tavalla, sanoo Petteri Nurmi.