Tampereen seurakunnat on mukana jääkiekon MM-kisojen kisatunnelmissa.
Tampereen Vanhassa kirkossa järjestetään kisojen aikana kisakonsertteja, joissa Elvis-tulkitsijana tunnettu Aron eli Juha Leppänen esittää Elvis Presleyn musiikkia. Konserttien yhteydessä kirkossa pidetään kisahartaus, nautitaan kiekkokahvit ja seurataan MM-otteluita kisakatsomossa.
Konsertit ja kisakatsomot järjestetään perjantaina 13. toukokuuta Suomi–Norja-pelin aikaan, keskiviikkona 18. toukokuuta Suomi–Ruotsi-ottelun aikaan ja lauantaina 21. toukokuuta Itävalta–Suomi-pelin aikaan. Lauantaina 21. päivä tilaisuudessa on puhujana entinen Leijona-luotsi Erkka Westerlund. Konsertteihin ja kirkon kisakatsomoon on vapaa pääsy.
Tapahtumaa on organisoimassa Tampereen seurakuntien kaupunkiteologi Jiri Santaharju.
– Halusimme järjestää turvallisen ja päihteettömän paikan, jossa jokainen voi päästä nauttimaan kisatunnelmasta. Urheiluhan tuo meitä ihmisiä yhteen ja mikä sen parempi paikka tulla yhteen kuin kirkko, jossa voi jännän paikan tullessa vaikkapa laittaa kädet ristiin, kertoo Santaharju tiedotteessa.
Tampereen seurakunnat on läsnä myös Keskustorille 13. toukokuuta avattavalla aktiviteettialueella ”Taivas Varjele”-kisapisteellä. Pisteet aukeavat pelipäivinä tuntia ennen pelien alkamista ja ovat avoinna iltapelin alkamiseen saakka. Sadesäällä pisteet ovat kiinni. Pisteelle voi tulla kokeilemaan Game Changer -peliä ja jossa perheen pienillä on mahdollisuus tulla askartelemaan omia fanikylttejä.