Korona ja Ukrainan sota ovat nostaneet viime kuukausina muun muassa teräksen ja vedeneristeen hintoja. Toimitusvaikeuksien pelätään johtavan myös viivytyksiin. Aikataulua ei kuitenkaan vielä rukata.
Tammelan uuden jalkapallostadionin hinta on nousemassa yli 5 miljoonalla eurolla.
Syynä ovat koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan nostamat rakennustarvikkeiden hinnat ja saatavuusongelmat.
Tampereen talousarviossa Tammelan stadionille on varattu yhteensä 28,4 miljoonaa euroa. Viimeisimmän kustannusennusteen mukaan tavoitekustannus tulee ylittymään noin 5,081 miljoonalla eurolla.
– Kustannusten nousu on aiheuttanut kaupungilla keskustelua ja se on ikävä ja huolestuttava asia. Aloitettua työmaata ei kuitenkaan voi jättää kesken, sanoo elinvoimasta ja kilpailukyvystä vastaava apulaispormestari Pekka Salmi (sd.).
Tampereen kaupunginhallitus päätti maanantaina varata vuoden 2023 talousarvioennusteeseen 3,2 miljoonan euron lisämäärärahan.
Se on ikävä ja huolestuttava asia.
Tammelan stadion ja sen yhteyteen tuleva rakentaminen on Tampereen kaupungin, Pohjola-Rakennuksen, YIT:n ja JKMM arkkitehtien yhteinen hankekokonaisuus. Uuden jalkapallostadionin lisäksi kortteliin valmistuu liike- ja asuinrakentamista sekä pysäköintitilat.
Sopimuksen mukaan toteuttajakumppanit vastaavat tavoitekustannuksen ylityksestä 50 prosentin osuudella ja Tampereen kaupunki 50 prosentin osuudella.
Mikäli ylitys on suurempi kuin 3 920 592 euroa, vastaa kaupunki sen yli menevästä ylityksestä kokonaan itse. Näin kaupungin osuus on nousemassa yli 31,5 miljoonaan euroon. Summassa on huomioitu toteuttajille tulevat viivästymissanktiot.
– Allianssi on hyvä toimintatapa, sillä se ylläpitää jatkuvaa keskustelua osapuolten välillä, sanoo Salmi.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on hankaloittanut ennen kaikkea terätuotteiden saamista, sillä venäläistä tai venäläissomisteisten tehtaiden terästä ei ole pakotteiden takia saatavilla ja myös ukrainalaiset tuotteet ovat poissa markkinoilta.
Suurimmat ylitykset ovat teräsrungossa 950 000 euroa ja sähköurakassa 1 137 000 euroa.
Työmaapäällikkö Tuomas Nieminen Pohjola-Rakennukselta kertoo, että koronan aiheuttama pula harjateräksestä ja pitkät toimitusajat ovat hidastaneet valu- ja elementtitöitä jo vuoden vaihteen tienoilta. Myös katoille ja betonipintojen päälle laitettavasta vesieristekermistä alkaa olla pulaa.
– Vesieristettäviä neliöitä on melkoisen paljon. Ukrainan tilanne on nyt alkanut vaikuttaa senkin saatavuuteen.
Niemisen mukaan materiaalin saatavuusongelmat vaikuttavat helposti monimutkaiseen urakkapalapeliin. Kun osa töistä seisoo, ei muuallakaan päästä välttämättä etenemään. Työmaapäällikön mukaan työt ovat tämän takia noin kuukauden jäljessä aikataulusta. Loppuvuodelle 2023 suunniteltua valmistumisaikataulua ei hänen mukaansa vielä tällä tietoa tarvitse rukata.
Noin 8000-paikkaisen jalkapallostadionin rakennustyöt alkoivat heinäkuussa 2021 ja stadionin pitäisi valmistua marraskuussa 2023.