Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampere Rock City | Ensimmäinen kerta pitkään aikaan

Tamperelainen Hallava on veivannut raskasta, kunnianhimoista, kekseliästä ja melodista rockiaan lähes koko 2000-luvun.

– Sama resepti on kantanut jo yli 20 vuotta ja se toimii erinomaisesti edelleen, rumpali O-P Perasto kuittaa.

Yhtyeen historiaan mahtuu kymmenen julkaisua, joista viimeisin albumi Taivaan Vaeltajat ilmestyi viime syksynä. Hallavan tekemiseen on vaikuttanut laulaja Ville Pernun vakava loukkaantuminen vuonna 2011, minkä jälkeen bändiä ei ole nähty lavalla. Mutta perjantaina live-tilanne korjaantuu ja orkesteri nousee Aikalisän stagelle.

– Tätä tilaisuutta ei kannata jättää käyttämättä, Perasto vinkkaa.

Hallava Aikalisässä pe 6.5.

hallava.com