Koulut ja suurin osa päiväkodeista kiinni, bussivuoroja jää ajamatta, suuhygienistin aikoja perutaan... – näin lakko vaikuttaa Tampereen palveluihin

JUKO sekä ammattiliitot JHL ja Jyty ovat jättäneet lakkovaroituksen ajalle 3.–9. toukokuuta. Mikäli lakko toteutuu, se vaikuttaa laajasti Tampereen kaupungin palveluihin lakkopäivinä.

Lakon toteutuessa koulutyö keskeytetään 3.–9. toukokuuta. Sivistys- ja kulttuurilautakunta tekee koulutyön keskeytyksestä ehdollisen päätöksen 6. toukokuuta, tiedottaa Tampereen kaupunki.

Lakko kohdistuu opetukseen, pedagogiseen tukeen ja ohjaukseen sekä siivoukseen, kiinteistöhuoltoon ja ruokapalveluihin. Tämä tarkoittaa koulutyön keskeytyksen lisäksi sitä, että Tampereen kaupungin järjestämää aamu- ja iltapäivätoimintaa ei järjestetä, kouluruokaa ei ole tarjolla eivätkä koulukuljetukset toteudu.

Lakon ulkopuolelle on rajattu ajankohtaan osuvat leirikoulut ja Tampereen ulkopuolelle suuntautuvat opintoretket. Näiden oppilaiden koulutyö jatkuu leirikoulujen ja opintoretkien ajan.

Päiväkodeista noin 80 prosenttia joudutaan sulkemaan kokonaan ja palvelut keskitetään tiettyihin päiväkoteihin. Päiväkoteja on avoinna yhdeksän eri puolilla kaupunkia. Lakon toteutuessa nämä päiväkodit ovat avoinna mahdollisuuksien mukaan kello 7–17. Esiopetusryhmien toiminta joudutaan keskeyttämään kokonaan lakkopäivien ajaksi.

Avoinna oleviin päiväkoteihin voidaan ottaa lapsia kyseisinä päivinä ainoastaan paikalla olevan henkilöstön määrän mukaisesti lain mitoitusta noudattaen. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkia lapsia ei pystytä ottamaan palvelun piiriin kyseisinä päivinä. Mikäli lakko toteutuu, poikkeusjärjestelyistä viestitään huoltajille päiväkotikohtaisesti.

Avoimen varhaiskasvatuksen kerhotoimintaa ei ole lakkopäivinä tarjolla.

Mahdollinen lakko vaikuttaa myös päiväkotien ruokapalveluihin, jotka pääsääntöisesti tuottaa Tampereen Voimia. Lakkopäivinä tarjolla olevat ateriat eivät ole ruokalistojen mukaisia ja lasten erityisruokavalioita ei pystytä toteuttamaan.

Varhaiskasvatuksen palveluissa olevien lasten ja esioppilaiden kuljetukset eivät myöskään toteudu lakkopäivinä.

Lukiolaiset opiskelevat lakon aikaan kotona itsenäisesti rehtorien antamien ohjeiden mukaisesti. Lakkoon kuulumattomat opettajat pitävät oppituntinsa etäyhteyksin lukujärjestyksen mukaisesti. Turvallisuussyistä kouluihin sisäänpääsyä rajoitetaan ja Voimian lakon vuoksi opiskelijaruokailua ei järjestetä.

Myös Tampereella olevissa yksityisissä tai valtion lukioissa voi olla lakon aikana poikkeusjärjestelyjä.

Tredun toimipisteiden opetusjärjestelyt vaihtelevat lakkopäivinä. Joissain toimipisteissä lähiopetus on mahdollista, useissa toimipisteissä siirrytään itsenäiseen opiskeluun tai etäopetukseen.

Jos lakko toteutuu, lasten ja aikuisten kiireettömiä suuhygienistin aikoja joudutaan perumaan 3.–9. toukokuuta Linnainmaan, Lielahden, Koukkuniemen, Tammelan, Tipotien, Tullinkulman ja Vuoreksen hammashoitoloissa. Suuhygienistin aikojen peruutukset koskevat myös lasten ja nuorten monihuonetoimintaa Linnainmaalla, Tammelassa ja Lielahdessa ja sekä aikuisten monihuonetoimintaa Tullinkulmassa ja Tipotiellä. Aikojen peruuntumisesta pyritään ilmoittamaan mahdollisimman pian.

Lähitorien ravintolat ovat kiinni, mutta muuten lähitorit toimivat pääosin normaalisti.

Lapsiperheiden kotipalvelussa ja perhetyössä kotikäyntejä voidaan joutua perumaan.

Vammaispalveluissa päiväaikaisen toiminnan yksiköt Wärjäämö ja Pappilanpuisto ovat lakon ajan kiinni. Palveluita tarvitsevat asiakkaat ohjataan Tuomikallion tai Nuutisaran toimintakeskuksiin.

Mikäli lakko toteutuu, bussivuoroista jää ajamatta noin kolmannes. Linjat 2, 7, 17, 18, 33, 34, 35, 37, 38, 58, 82 eivät liikennöi. Lakko koskisi lisäksi osaa linjojen 5, 6, 8, 12, 28, 39, 45 ja 90 vuoroista. Ratikat ja muut bussilinjat liikennöisivät lakon aikana normaalisti.

Mahdollisen lakon aikana joukkoliikenteen asiakaspalvelu on suljettu. Lakon aikana puhelinpalvelut ovat suljettu eikä palautteisiin vastata.

Lakon aikana ajettavat vuorot päivittyvät edellisenä päivänä. Reittioppaasta on poistettu lakon piiriin kuuluvat vuorot. Tiedot saattavat kuitenkin muuttua – reittiopasta päivitetään sitä mukaa kun ajettavia vuoroja saadaan vahvistettua.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut