Askartele viipperä, naamari tai tulihuiskula, mutta vapputorit eivät ole niin kuin ennen – Näin vapun lapsiperheellä Tampereella, lue vinkit

Perinteinen vapputori tivoleineen on tänä vuonna Hämeenpuistossa.

Nyt voi juhlistaa riehakasta vappua kahden tylsän vuoden jälkeen. Tähän juttuun on poimittu muutamia menovinkkejä lapsille, jotta koronanjälkeisestä vapusta tulee ikimuistoinen.

Tampereen perinteinen vapputori järjestetään tänä vuonna Keskustorin sijasta Hämeenpuistossa. Tori levittäytyy Puutarhakadun ja Hallituskadun välille. Vapputorilla on perinteisiä vappukojuja ja lapsille pieni tivoli, jossa on muun muassa karuselli, possujuna ja pomppulinna.

Torimyyntiä on vappuna myös Tammelantorilla ja Laukontorilla. Tammelantorilla on myös pomppulinna.

– Vappupallojen myyntiä ei ole rajoitettu toreille eli myyjiä liikkuu myös muualla keskustassa, Tampereen torikauppiasyhdistyksen tapahtumavastaava Sakari Venäläinen kertoo.

Hämeenpuiston vapputori on auki sekä 30.4. että 1.5. Tori avataan aamulla ja se on auki kello 21 asti. Myös Laukontori ja Tammelantori ovat avoinna molempina päivinä.

Työväenmuseo Werstaassa on lapsille toimintaa vappupäivänä eli 1. toukokuuta. Lapsille järjestetään kello 11 lastenkierros Teollisuusmuseoon. Lisäksi museossa voi askarrella non-stop-periaatteella vappunaamarin tai viipperän. Askartelupiste on avoinna kello 11–16.

Rulla on avoinna 1.5. normaalisti, mutta varsinainen vapputapahtuma on vappuaattona 30.4. kello 10–16. Ohjelmassa on teatteriesityksiä, paloauton vierailu ja työpaja, jossa askarrellaan vappumaisia tulihuiskuloita.

Rullassa on parhaillaan Liekki hallussa -näyttely, jossa tutustutaan pelastautumiseen hätätilanteissa. Näyttelyssä pikkuvierailijat pääsevät muun muassa poseeraamaan palomiehenä ja etsimään reitin ulos poistumislabyrintissä.

Milavidassa on 1.5. lastenohjelmaa, joista osaan pääsee sisäänpääsymaksulla. Lastentaikuri Paspartuun esityksiin on vapaa pääsy kello 12 ja 14. Paspartuu esittää taikaviihdettä lapsille. Kello 12.30–13.30 Paspartuu taittelee värikkäitä ilmapalloja.

Tallipiha järjestää 1.5. kello 10–16 lasten vapputapahtuman kahden välivuoden jälkeen. Tapahtumassa on muun muassa pomppulinna, onnenpyörä, poniratsastusta ja hevosvaunuajelua.

Fuksikulkue voi myös ilahduttaa pikkuväkeä. Kulkueessa on esillä teekkareiden rakentamia vappuhärveleitä. Kulkue lähtee 1.5. kello 12.15 Aleksandra Siltasen puistosta kohti Tammerkoskea.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut