Taloustutkimus: Joka kolmas suomalainen voisi ajatella asuvansa Tampereella

Taloustutkimuksen keväällä 2022 toteutetun Muuttohalukkuus Suomessa -tutkimuksen mukaan 36 prosenttia 15–79-vuotiaista suomalaisista voisi ajatella asuvansa Tampereella. Toiseksi suosituin kaupunki on Helsinki, jossa voisi kuvitella asuvansa 31 prosenttia suomalaisista. Kolmantena on Turku 27 prosentilla.

Turku on kasvattanut suosiotaan vuodesta 2020. Tampereen ja Helsingin osuudet ovat pysyneet lähes ennallaan.

– Suomalaiset ovat pääosin tyytyväisiä elämäänsä asuinkunnassaan, asuinalueellaan sekä nykyisessä asunnossaan. Tästä huolimatta aika ajoin tulee tarve vaihtaa asuinpaikkaa, syystä tai toisesta. Tekemiemme muuttotutkimusten mukaan syy liittyy useimmin työntekoon, opiskeluun ja perhesyihin, mutta usein myös elämänlaadun parantamiseen ja erilaisiin arvoperustaisiin asioihin, joista ilmastonmuutos ja yleinen ilmapiiri ovat tärkeitä, kertoo Senior Insight Manager Timo Myllymäki Taloustutkimuksesta.

Asumisen näkökulmasta mieluisimmat maakunnat ovat Uusimaa, Pirkanmaa, Varsinais-Suomi ja Lappi.

Eniten suomalaisia houkuttelee asuminen kaupungin keskustan ulkopuolisella alueella, jonka valitsee mieluisimmaksi 37 prosenttia suomalaisista. Vastaajista 15 prosenttia asuisi mieluimmin aivan ydinkeskustassa, 15 prosenttia suuremman kaupungin kehyskunnassa, 16 prosenttia maaseudulla taajamassa ja 16 prosenttia maaseudulla haja-asutusalueella.

Tärkeimpiä asioita, joiden pohjalta päätöstä kohdekunnan valinnasta tehdään ovat useimmin etäisyydet palveluiden äärelle, päivittäistavarakauppojen läheisyys, terveyspalvelut, omaan budjettiin sopivan asunnon saaminen sekä ajatus hyvinvoinnista uudella paikkakunnalla. Keskeisimpien kriteerien joukkoon mahtuvat lisäksi ostosmahdollisuudet, luonnonrauha, miellyttävä ilmapiiri, liikenneyhteydet sekä harrastusmahdollisuudet.

Tutkimuksessa selvitettiin myös kokonaisnäkemystä kunnista asuinpaikkana. Keskimäärin myönteisimmin arvioidaan yli 100 000 asukkaan kaupunkeja, kouluarvosanalla 4–10 arvioituna 7,3 kun kaikkien kuntien keskiarvo on noin 6,3.

Kolme parhaan arvosanojen keskiarvon saanutta kuntaa eri kokoluokissa:

Yli 100 000 asukasta: Tampere, Kuopio, Turku

50 000 – 100 000 asukasta: Porvoo, Hämeenlinna, Rovaniemi

30 000 – 50 000 asukasta: Savonlinna, Ylöjärvi, Kirkkonummi

20 000 – 30 000 asukasta: Tornio, Lempäälä, Pirkkala

10 000 – 20 000 asukasta: Naantali, Maarianhamina, Kuusamo

5000 – 10 000 asukasta: Hanko, Inari, Kittilä

Alle 5000 asukasta: Kustavi, Hailuoto, Muonio

Taloustutkimuksen Muuttohalukkuus Suomessa -tutkimus on toteutettu keväällä 2022. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat 15–79-vuotiaat suomalaiset. Vastaajia on noin 3 600 ja tutkimus kattaa lähes kaikki Suomen kunnat. Suomalaisten muuttohalukkuutta tutkitaan kahden vuoden välein.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut