Rikokset: Marketien kuvat ryöstäjistä ja näpistelijöistä ovat nykyään niin hyviä, että useimmat tekijät saadaan nopeasti kiinni kuvien avulla.
Kun Sisä-Suomen poliisi julkaisi taannoin valokuvan henkilöstä, jota epäiltiin Lukonmäen K-marketin ryöstöstä puukolla uhaten, kehuivat monet ihmiset sosiaalisessa mediassa kaupan kameravalvontakuvan laatua. Epäilty oli selvästi tunnistettavissa.
K-Market Tullintorin ja K-Market Vellamonkadun kauppiaana aiemmin toiminut Mikko Valtonenkin sanoo, että kameravalvontajärjestelmät paranevat koko ajan ja kun tekniikkaa uusitaan, helpottuu henkilön tai henkilöiden tunnistaminen.
– Järjestelmään kuuluu myös se, että jos joku näpistää kaupasta jotain, ei minun tarvitse lähettää videoklippiä poliisille vaan turvallisuuspalveluyritys hoitaa sen suoraan poliisille rikosilmoituksen liitteeksi, lisää Valtonen, joka siirtyi maaliskuun alusta K-Supermarket Hämeenkyrön ja K-Market Kyröskosken kauppiaaksi.
Kauppias tuntee myymälän mahdolliset ”pimeät kulmat”, joita kuvaamaan kameroita suunnataan. Silloin näpistelijälle jää kovin vähän piilopaikkoja, mikä ajaa hänet julkisemmalle paikalle kaupassa.
Mikko Valtosen marketeissa ei ole hänen kauppiasuransa aikana tapahtunut vakavia ryöstöjä tai ryöstönyrityksiä, joissa tekijä on uhannut henkilökuntaa aseella.
Näpistelijälläkin voi silti olla ase mukana. Kirveskin on löytynyt repusta kiinnioton yhteydessä.
– Näpistelijälläkin voi silti olla ase mukana. Kirveskin on löytynyt repusta kiinnioton yhteydessä. Tavaran takaisin saaminen ei saakaan koskaan mennä työntekijän turvallisuuden edelle, Valtonen muistuttaa.
Hän uskoo, että mitä enemmän kauppa tuo esille sen, että siellä on kameravalvontaa, sitä paremmin se karkottaa satunnaiset pahaa tekoa pohtivat jättämään aikeensa.
– Jokainen rikosilmoituskin on ennaltaehkäisyä. Rikosilmoitus viestittää sitä, että emme katso sellaista toimintaa sormien läpi.
Pirkanmaan Osuuskaupan Sale-ketjujohtaja Asta Haapanen kertoo, että kaikissa Tampereen ja Pirkanmaan Saleissa on kattava kameravalvontajärjestelmä. POK on panostanut myös etävalvontayhteyksiin, jolloin erillisestä valvomosta nähdään mitä myymälöissä kulloinkin tapahtuu.
– Järjestelmiin on panostettu viime vuosina paljon ja panostetaan jatkossakin. Meillä on juuri loppusuoralla kaikkien myymälöidemme kameravalvontajärjestelmien päivitys uuteen ja modernimpaan. Kuvanlaatu on kehittynyt vuosien saatossa huimasti, Haapanen toteaa.
Haapanen tietää, että kauppojen kameravalvonnasta on ollut paljon apua poliiseille. Kameravalvonnan ansioista useimmat rikokset saadaan selvitettyä, hän muistuttaa.
Sale-ketjujohtaja uskoo kameravalvonnalla olevan myös rikollista toimintaa ehkäisevä vaikutus.
– Osa myymälävarkaista ja näpistelijöistä saattaa valitettavasti olla huumausaineiden vaikutuksen alaisena niin etteivät edes tiedosta kameravalvonnan olemassaoloa.
– Työntekijöiden turvallisuutta parantaa huomattavasti se, että meillä kaikki myymälät ovat myös etäkameravalvonnan piirissä: meillä on myymälöistä yhteys valvomoon, josta nähdään mitä Saleissa tapahtuu.