Suomesta muutetaan työn perässä ulkomaille ja työ on syy, jonka takia ulkomailla myös pysytään. Asia käy ilmi Kansainvälisten osaajien Suomi -tutkimushankkeen kyselystä.
Ulkosuomalaiset ja paluumuuttajat painottavat tutkimuksen mukaan asuinmaan valinnassa erityisesti työmahdollisuuksia ja arvioivat niiden olevan parempia ulkomailla kuin Suomessa. Valtaosa ulkosuomalaisista (76% vastaajista) voisi kuitenkin ajatella työskentelevänsä suomalaiselle työnantajalle joko kokonaan tai osin etätyötä tehden.
Paluumuuttajien Suomeen paluun yleisimmät syyt liittyvät kotimaassa oleviin läheisiin ja ystäviin tai haluun asua Suomessa. Vain alle 10 prosenttia vastanneista mainitsi paluun keskeiseksi syyksi mahdollisuuden edistää uraa. Paluumuuttajissa on suurempi osuus niitä, jotka harkitsevat lähtevänsä Suomesta uudestaan kuin ulkosuomalaisissa on kotimaahan paluuta harkitsevia. Paluumuuttajista 52 prosenttia pitää muuttoa pois Suomesta tulevaisuudessa jokseenkin tai erittäin todennäköisenä. Ulkosuomalaisista 34 prosenttia näkee muuton Suomeen jokseenkin tai erittäin todennäköisenä.