Kiekon koti tulee jopa lasinalusiin – Näin MM-kisat levittäytyvät Tampereen keskustaan

Tapahtuma: MM-kisat näkyvät keskustassa virallisesti ja epävirallisesti. Tampereen kaupungin oma Kiekon koti -teema syntyi, jotta kaupunkilaiset ja yrittäjät pääsevät mukaan kisahuumaan.

Jääkiekon MM-kisat levittäytyvät Nokia-areenan ulkopuolelle – monessa eri muodossa.

Tapahtumapäällikkö Saara Saarteisen mukaan Tampereen kaupungin muun muassa yrittäjille tarjoama Kiekon koti -teemamateriaali on herättänyt kiinnostusta.

Valmiiksi suunnitellun materiaalin avulla voi somistaa liikkeensä teeman mukaiseksi kisojen ajaksi.

– Materiaalipaketteja on tilattu yli sata. Yrittäjillä on selvästi kiinnostusta olla mukana kisahuumassa, sanoo Saarteinen.

Materiaalipakettiin kuuluvat painovalmiit tiedostot esimerkiksi julisteiden, tarrojen, lippusiimojen, ilmapallojen, lasinalusten, rintamerkkien ja T-paitojen teettämiseen. Varsinaisista painamisen kustannuksista yrittäjä vastaa itse.

– Kiekon koti kertoo sen, että jääkiekko on kaikkien tamperelaisten yhteinen juttu. Se kuuluu tamperelaiseen DNA:han ja yhdistää poikkeuksellisella tavalla erilaiset ihmiset ja sukupolvien ketjut.

Kiekon koti ei ole ainoa teema, jolla kisat kaupungilla näkyvät. Katukuvaan tulee myös kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n virallisia kisalogoja. Myös Making Miracles on kisaorganisaation hallinnoima kattoteema. Näkyvimmin tämä on esillä toistaiseksi teeman mukaan maalatussa ratikassa.

Tampereen kaupungilla on kisaisäntänä oikeus myös virallisen kisailmeen käyttöön, mutta kolmansille osapuolille sen käyttöoikeutta ei voi luovuttaa.

– Kiekon koti on suunniteltu siksi, että kaikki pääsevät kisahuumaan. Meillä pitää olla välineitä, jotta koko kaupunkiyhteisö voi osallistua, tarkentaa Saarteinen.

Tapahtumapäällikön mukaan kansainvälinen jääkiekkoliitto on hyvin tarkka siitä, miten MM-kisatuotteen käytöstä isäntäkaupungeissa.

– Kyllä me olemme joutuneet keskustelemaan, naurahtaa Saarteinen.

– Neuvottelut on kuitenkin käyty hyvässä hengessä ja Kiekon koti -teema on saanut hyväksynnän.

Lisäksi keskustayrittäjiä kannustetaan järjestämän kisojen aikana erilaisia tapahtumia ja oheistoimintaa, jotka kerätään muun muassa Kiekon koti -tapahtumakalenteriin.

Kisaorganisaation virallisia tapahtuma-alueita ovat areenan kupeeseen tuleva Fan Zone, johon on kulku ratapihan raiteelta 1. Virallinen kisakylä levittäytyy Sorin aukiolle ja Tuomiokirkonkatu on nimetty viralliseksi MM-kisakaduksi.

Epävirallisesti MM-kisat näkyvät myös Keskustorin Kesäkeitaalla, joka avautuu keskiviikkona 11. toukokuuta eli kaksi päivää ennen kisoja. Kesäkeidas somistetaan Kiekon koti -teemalla ja kaikki pelit näytetään jättiscreeniltä.

Kesäkeitaan viereen niin kutsutulle Molinin tontille nousee aktiviteettipuisto, jossa on erilaista jääkiekkoon liittyvää tekemistä ennen kaikkea perheille. Aktiviteettipuistossa on myös oma screeni pelien seuraamista varten.

– Tarkoitus on se, että lapsiperheetkin pääsevät seuraamaan pelejä yhteisöllisesti, kertoo Saarteinen.

Samana iltana Kesäkeitaan avaamisen kanssa Tampereen kaupunki järjestää kansanjuhlan Frenckellin aukiolla.

– Kattaus on tamperelainen, lupaa Saarteinen.

Jääkiekon MM-kisat pelataan 13.–29- toukokuuta Tampereen Nokia-areenassa ja Helsingin jäähallissa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut