Passien ja henkilökorttien hakemisen ruuhkautuminen on pahentunut niin, että viimeksi näin pahoja passijonoja oli vuonna 2006, kertoo Poliisihallituksen lupahallintopäällikkö Hanna Piipponen MTV Uutisille.
16 vuotta sitten luovuttiin kymmenen vuotta voimassa olleista passeista. Tilalle otettiin nykyiset biometriset passit, jotka ovat voimassa viisi vuotta.
Piipponen sanoo MTV:lle, että ruuhkien taustalla ovat koronasta johtuva suvantovaihe. Silloin lähes puoli miljoonaa passia jäi uusimatta.
Passiruuhkat ovat normaalia suuremmat myös sen takia, että useat passin uusijat ovat joutuneet tulemaan poliisilaitoksille paikan päälle tunnistettavaksi.
Piipponen kertoo, että ruuhkaa on joka puolella Suomea, mutta kaikista ruuhkaisinta on pääkaupunkiseudulla sekä suurimmissa kaupungeissa Turussa, Tampereella ja Oulussa.