Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mummukopan sisäilmaa selvitellään – "Toista yhtä hyvin säilynyttä jugendajan rakennusta ei tunneta Tampereelta"

De Gamlas Hem: Olisiko jo aika kunnostaa arvokas jugend-ajan helmi? Katto on elinkaarensa päässä, ja nyt rakennuksessa on käynnissä sisäilmaselvitysprosessi.

Pirkanmaan musiikkiopiston päärakennuksessa on ilmennyt mahdollisia sisäilmaongelmia.

– Kuntotutkimuksissa on tullut esille sisäilmaan vaikuttavia asioita, minkä vuoksi on käynnistetty Tampereen kaupungin sisäilmatoimintamallin mukainen sisäilmaselvitysprosessi, Tampereen Tilapalvelut Oy:n sisäilma-asiantuntija Jenni Rämälä kertoo.

Tampereen Tilapalvelut ei vielä täsmennä, millaisia sisäilmaan liittyviä asioita on tullut ilmi, sillä selvitystyö on kesken.

– Tutkimustuloksista ja sovituista jatkotoimenpiteistä tiedotetaan käyttäjiä, ja heille järjestetään myös aiheesta infotilaisuus.

Rakennuksen kuntoa on selvitetty viime vuoden puolella remonttia silmällä pitäen. Tampereen kaupungin taloussuunnitelmassa on esitetty, että päärakennuksen ja sen vieressä sijaitsevan Kurilan remontti aloitettaisiin vuonna 2025. Lopullista remonttipäätöstä ei ole vielä tehty.

Remontin kustannusarvio on tällä hetkellä 5,5 miljoonaa euroa.

Pirkanmaan musiikkiopiston päärakennuksesta on tehty vuonna 2016 rakennusinventointi, josta käy ilmi, että kyseessä on erittäin arvokas kohde.

– Toista yhtä hyvin säilynyttä jugendajan rakennusta ei tunneta Tampereelta, eikä koko Pirkanmaalta, raportissa todetaan.

Rakennusta on peruskorjattu edellisen kerran 1980-luvulla, kun se muutettiin vanhainkotikäytöstä musiikkiopistoksi. Muita isoja remontteja ei ole tehty.

Rakennusinventoinnista käy ilmi, että talo on säilyttänyt alkuperäisen ilmeensä erittäin hyvin, vaikka siellä onkin tehty viime aikoina rakennukseen sopimattomia muutoksia, kuten lisätty eristelevyt parvekkeen ovien väliin, ruuvattu ovet kiinni ja korjattu huonosti sulkeutuvia tai mekanismiltaan rikkoutuneita ikkunoita ruuvaamalla pokat kiinni karmeihin.

Näin vanhassa talossa yksi huolenaiheista on katon kunto. Tampereen Tilapalveluiden isännöitsijä Ollimatti Hukkanen kertoo, että mitään merkittäviä kattovuotoja ei ole ollut.

– Ullakolla näkyy joitain vanhoja jo kuivuneita pieniä vuotojälkiä peltikaton aluslaudoituksessa, mutta hyvin tuulettuvan ullakkotilan vuoksi ne eivät ole aiheuttaneet suurempia vaurioita. Näiden jälkien syntymisen ajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa. Yksittäisiä pieniä vuotoja on siis ollut vuosien varrella.

Hukkanen kertoo, että katto on elinkaarensa loppupuolella.

– Katteiden yläpinnoilla on vähäisiä pinnoitevaurioita ja räystäsalueilla pinnoitevauriot ovat jo edenneet pidemmälle. Vesikaton alapuoliset puurakenteet ovat yleisesti hyväkuntoisia.

Sisäilmaan liittyvä prosessi etenee nyt niin, että kuntotutkimuksen tietoja täydennetään.

– Käyttäjillä on menossa kysely koetuista olosuhteista. Kyselyn tietoja käytetään rakennuksen teknisessä tarkastuksessa, joka täydentää kuntotutkimusta, Rämälä kertoo.

Tämän jälkeen tulokset käydään läpi väliarvioinnissa, jossa ovat paikalla kiinteistön omistajan lisäksi kuntotutkija, käyttäjien, työsuojelun ja terveydensuojelun edustajat sekä työterveyslääkäri. Väliarviointikokous pidetään arviolta toukokuussa 2022.

– Väliarvioinnissa arvioidaan tarvetta perustaa kohteeseen sisäilmastotyöryhmä sekä käydään läpi tarvittavia mahdollisia käyttöä turvaavia jatkotoimenpiteitä ja lisätutkimustarpeita. Kokouksessa arvioidaan tarvetta laatia sisäilmasto-ongelman merkityksen arviointi, jossa työterveyslääkäri, terveydensuojeluviranomainen ja työsuojelu arvioivat tutkimustulosten perusteella tilojen käytön turvallisuutta ja käyttöä turvaavien toimenpiteiden kiireellisyyttä.