Suomalaisten nettikeskustelujen edelläkävijä lopettaa: alkuperäinen perustaja riensi hätiin – "Keskustelufoorumi on ihan ylivertainen alusta loogiseen keskusteluun"

Pääsiäisviikko alkoi nörttien näkökulmasta murheellisesti, kun peli- ja tekniikkasivusto Muropaketti.com ilmoitti sulkevansa yli 20 vuotta toimineen MuroBBS-keskustelufoorumin. Asiaa perustellaan muun muassa sillä, että sen keskustelut ovat viime aikoina olleet vähenemään päin.

Foorumi on ollut erittäin suosittu. Sivuston aikanaan 1990-luvun lopussa perustanut Sampsa Kurri osaa kertoa keskustelupalstojen suosion myös lukuina. Kurri on operoinut TechBBS:ää vuodesta 2016 lähtien eli alkaen siitä, kun lopetti Muropaketissa ja perusti uuden foorumin.

– Viidessä vuodessa yli 55 000 rekisteröitynyttä käyttäjää, 300 000 uniikkia kävijää ja yli 10 miljoonaa sivulatausta kuukaudessa, Kurri luettelee.

Kurri on reagoinut nopeasti alkuviikon uutiseen. Oli jopa vaarana se, että MuroBBS-keskustelupalstan viestit ja käyttäjien tiedot poistettaisiin kolmen kuukauden sisällä kokonaan.

– Tarjosin juuri vaihtoehtoa säilyttää keskustelut kun alkuun uutisoitiin ja näyttikin siltä että ne yksinkertaisesti poistetaan. Nyt ilmeisesti arkistointia tehdään jollain tasolla.

Arkistointi on Kurrin mukaan täysin perusteltua, sillä hän näkee Muropaketilla erittäin merkittävän roolin suomalaisessa internet-kulttuurissa ja kulttuurin kehittymisessä.

– Keskustelufoorumi on ihan ylivertainen alusta loogiseen keskusteluun, jossa keskustelu pysyy ymmärrettävästi luettavissa vuosia lainausten ja sivutusten ansiosta. Lisäksi niissä yhteisöllisyys on ihan oma juttunsa, Kurri sanoo.

Nimenomaan yhteisöllisyys on se asia, jota foorumi- ja BBS-ajan kasvatti nykyiseltä sosiaaliselta medialta toivoo.

– Mielestäni sosiaalinen media kuten Facebook, Instagram, Twitter ei tarjoa samanlaista yhteisöllisyyttä. Enemmänkin niissä syntyy yksittäisiä keskusteluita ja uudenlaista sisältöä, uusia vaihtoehtoja kuluttaa aikaa. Niissä ei kuitenkaan synny tuhansien viestien keskusteluketjuja jotka jatkuu aktiivisena vuosia, jopa yli kymmenen vuotta, Kurri kuvailee.

MuroBBS on vuosien varrella profiloitunut muutenkin kuin keskustelufoorumina. Esimerkiksi vuonna 2009 poliisi kiitti BBS:n käyttäjiä WinCapita-sijoitushuijausvyyhdin käsittelystä. BBS:ään oli puolentoista vuoden aikana kertynyt yli 26 000 viestiä aiheeseen liittyen.

Tämän lisäksi foorumilla on käsitelty esimerkiksi tekijänoikeuskirjeitä, joita on lähetetty piratismista epäillyille suomalaiskäyttäjille.

Uutista päivitetty 13.4. kello 13.41: Sampsa Kurri viittasi alun numeraalisilla tiedoilla uuden fooruminsa käyttäjämääriin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut