Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Laskettelukausi on rikkonut jo tähän asti ennätykset: edessä olevat pääsiäinen ja vappu huipentavat sesongin – "Lumitilanne on rinteissä edelleen hyvä"

Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen mukaan kotimaan rinteissä on tänä talvena laskettu jo 17 prosenttia viime vuoden ennätyskautta enemmän. Asia käy ilmi yhdistyksen ylläpitämästä käyttäjädatasta. Myös hiihtolomaviikoilla rikottiin kävijäennätyksiä.

Pääsiäisestä odotetaan rinteissä ylipäätään vilkasta. Kevätsesonki jatkuu vappuun ja molemmilta ajankohdilta odotetaan hyviä kävijämääriä.

– Hyvä talvi lupaa myös hyvää pääsiäistä, etenkin kun lumitilanne on rinteissä edelleen hyvä. Myös vapun suosio kasvaa joka vuosi. Kotimaan rinteissä viihdytään aurinkoisessa kevätsäässä, SHKY:n toiminnanjohtaja Harri Lindfors toteaa yhdistyksen tiedotteessa.

– Etenkin kuluvan ja edellisen kauden kotimaan suosiota voidaan selittää erinomaisilla rinne- ja lumiolosuhteilla. Lisäksi hiihtokeskukset loivat koronaturvalliset olosuhteet kiireisilläkin viikoilla. Kaudella 2021–2022 myös ulkomaalaisten laskijoiden määrä on selvästi noussut useissa keskuksissa, Lindfors kertoo.

SHKY:n viime vuonna teettämän laskettelijatutkimuksen mukaan vuodesta 2018 vuoteen 2021 lajin harrastajamäärien kasvu on ollut noin 20 prosenttia. Kehittyneen lumetusteknologian, viime kausien hyvän lumitilanteen ja kotimaanmatkailun nousun lisäksi suosiota selittävät lajin sisäiset muutokset.