Tampereen kaupunki tieodtti torstaina aamupäivällä ensi viikon mahdollisen lakon vaikutuksista Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja lukioissa.
Mikäli kunta-alan neuvotteluissa ei päästä sopuun, OAJ ja neuvottelujärjestö JUKO ovat lakossa Tampereella tiistaina ja keskiviikkona 12.–13. huhtikuuta.
Jos lakko toteutuu, joudutaan Tampereen perusopetuksessa lukuvuosi keskeyttämään lakkopäivien ajaksi 12.-13. huhtikuuta. Lukuvuoden keskeyttäminen edellyttää lautakunnan päätöstä, joten asia päätetään sivistys- ja kulttuurilautakunnan ylimääräisessä kokouksessa perjantaina 8. huhtikuuta. Huoltajille viestitään asiasta lautakunnan päätöksen jälkeen.
Perusopetuksen 1. ja 2. luokan oppilaille järjestetään lakkopäivien aikana kerhotoimintaa kello 8–16. Lakkopäivinä kouluruoka on tarjolla normaalisti kaikilla perusopetuksen kouluilla.
Toteutuessaan lakko vaikuttaa mahdollisuuksiin järjestää varhaiskasvatuksen palvelua täysimääräisenä. Päiväkotien lapsiryhmiä tai päiväkoteja voidaan joutua sulkemaan ja keskittämään palvelua tiettyihin päiväkoteihin. Lakkopäivinä päiväkodit ovat avoinna kello 7–16 ja esiopetusryhmät kello 7.30–15.
Lapsia voidaan ottaa kyseisinä päivinä ainoastaan paikalla olevan henkilöstön määrän mukaisesti lain mitoitusta noudattaen. Tämä voi tarkoittaa sitä, että kaikkia lapsia ei pystytä ottamaan vastaan kyseisinä päivinä.
Lakon aikana seuraavat päiväkodit ovat kiinni: Iidesranta, Terälahti (myös esiopetus), Sorila (myös esiopetus), Ankkari, Kissankulma, Messukylä, Helapuisto, Pallopuisto, Lukonmäki, Lintulampi, Lamminpää, Kalkku, Tohloppi, Koulukatu ja Pispala. Huoltajille viestitään poikkeusjärjestelyistä päiväkotikohtaisesti.
Avoimen varhaiskasvatuksen kerhotoimintaa ei ole lakkopäivinä tarjolla. Lasten kuljetuksia päiväkotiin tai esiopetusyksiköön ei voida toteuttaa, koska palveluiden rajaamisen vuoksi kaikkia lapsia ei voida ottaa vastaan kyseisinä päivinä.
Lapsen poissaolo lakkopäivien aikana on maksutonta, mikäli huoltaja järjestää lapsen hoidon itse tai varhaiskasvatusta tai esiopetusta ei pystytä tarjoamaan kyseisinä päivinä. Huoltajille on lähetetty kysely, johon vastaamalla huoltajat voivat ennen lakon alkamista ilmoittaa lasten läsnäolosta lakkopäivinä ja maksuttomien päivien käytöstä.
Tampereen kaupungin lukioiden opiskelijat opiskelevat kotona itsenäisesti rehtorien antamien ohjeiden mukaisesti. Lakkoon kuulumattomat opettajat pitävät oppituntinsa etäyhteyksin lukujärjestyksen mukaisesti. Kouluruokaa ei ole lakkopäivinä tarjolla lukioissa.
Lakon piiriin eivät kuulu yksityiset lukiot tai valtion koulut: Kalevan lukio, Tampereen yhteiskoulun lukio, Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio, Tampereen Rudolf Steiner -koulu ja Tampereen ruotsalainen koulu – Svenska samskola i Tammerfors.