Korttelitaiteilija ja Tampereen kaupunki eri mieltä vuokrasopimuksesta – "Kulkutautisairaalalla olisi mahdollisuuksia muuntautua samanlaiseksi kuin Helsingin Oodi"

Pihapiiri: Taide kohtaa byrokratian kulkutautisairaalalla. Kaupunki haluaa tehdä alueesta vuokrasopimuksen, jota korttelitaiteilija pitää kohtuuttomana.

Kulkutautisairaalan korttelitaiteilija Mika Pettissalo taistelee jälleen yhteisöpihan olemassaolosta. Tampereen kaupunki haluaa tehdä sairaalan pesularakennuksesta ja pihan käytöstä vuokrasopimuksen, jota Pettissalo pitää kohtuuttomana.

Vuokrasopimus kieltäisi muun muassa sellaiset tapahtumat, joissa käytäisiin pesularakennuksen sisällä.

– Toiminnan pyörittäminen muuttuisi mahdottomaksi. En voisi järjestää täällä esimerkiksi työpajoja, Pettissalo kertoo.

Pettissalo on tehnyt sairaalan alueella korttelitaidetta 19 vuoden ajan, ja hänen työhuoneensa sijaitsee pesularakennuksessa.

Myös vuokran suuruus hiertää. Kaupunki haluaa periä alueesta 400 euron kuukausivuokraa.

– Haluaisin samantyyppiset ehdot kuin aiemmilla vuokralaisilla on ollut.

Pettissalon tiedon mukaan alueen aiemmat vuokralaiset, kuten Martat ja TOAS, eivät ole maksaneet kaupungille vuokraa.

Pettissalo pitää vuokraa kohtuuttomana myös siksi, että hän on toiminut pihapiirin ja kiinteistöjen epävirallisena talonmiehenä 19 vuotta. Hän on pitänyt huolen muun muassa siitä, ettei vanhassa sairaalarakennuksessa tehdä ilkivaltaa.

– Kaupunki on jättänyt alueen rapistumaan oman onnensa nojaan, hän toteaa.

Pettissalo kokee, että virkamiehet haluavat hänet alueelta pois tavalla tai toisella.

–  Ilmeisesti Tampereella pelätään, että tästä tulee uusi Tallipiha tai Annikin puutalokortteli, hän toteaa.

Pettissalo kerää parhaillaan nimiä adressiin, jolla tähdätään kulttuuripihan säilyttämiseen. Adressissa oli tiistaina yli tuhat allekirjoitusta.

Tampereen kaupungin kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm myöntää, että Pettissalon läsnäolo rauhoittaa ilkivallan tekemistä pihapiirissä. Ekholm on kuitenkin sitä mieltä, ettei alueella voi olla luvatta ilman vuokrasopimusta.

– Kyse on siitä, että vuokraus tuo mukanaan vastuita, jotka määritellään sopimuksessa. Vuokralainen voi järjestää piha-alueella tapahtumia, mutta se edellyttää, että hän huolehtii niihin liittyvistä viranomaisvelvoitteista ja hankkii tarvittavat luvat, Ekholm kertoo.

Pesularakennus on luokiteltu purettavaksi hiljattain valmistuneessa kaavaehdotuksessa.

– Pesularakennus ei huonokuntoisuutensa vuoksi sovellu kokoontumiseen, joten siksi se on määritelty vuokrasopimuksessa varastoksi, Ekholm toteaa.

Pettissalon luoma korttelipiha on ainutlaatuinen kokonaisuus, jossa käy eri-ikäistä väkeä Suomesta ja ulkomailta. Tänä talvena pihassa on ollut muun muassa Pettissalon tekemä jäämäki.

– Olen luonut aluetta kuvaavan hirviölauseen: ”Tämä on Suomen ensimmäinen ja ainoa keskellä kaupunkia sijaitseva urbaani kesanto, jota hallinnoidaan kansalaisaloitteellisella toiminnalla”.

Pettissalo haluaa yhä taistella kulkutautisairaalan tulevaisuuden puolesta.

– Olen ei-poliittinen, mutta nyt olen joutunut syvään päätyyn, hän huokaa.

– Alueesta tehtiin viime keväänä kaksi vaihtoehtoista suunnitelmaa varsin nopeasti, kahdessa kuukaudessa. Niitä voisi luonnehtia lyhyesti niin, että ne molemmat tuhoavat alueen sadaksi vuodeksi eteenpäin, Pettissalo kertoo.

Hänestä tuntuu kummalliselta, että pihapiirin yhteisöllisyydestä ja omaleimaisuudesta halutaan päästä eroon.

– Täällä on jo nyt asioita, jotka ovat pormestariohjelman mukaisia. Kulkutautisairaalalla olisi mahdollisuuksia muuntautua samanlaiseksi kuin Helsingin Oodi, joka on erinomainen esimerkki yhteisöllisyydestä.

Vaiheita

Miten tähän on päädytty?

Korttelitaiteilija Mika Pettissalo tuli kulkutautisairaalan pihapiiriin vuonna 2003.

Aluksi hän sai olla alueella Marttojen alivuokralaisena. Kun Marttojen mehuasema siirtyi toisaalle, Pettissalo jäi välitilaan.

Vuonna 2018 hänet yritettiin häätää alueelta, mutta asunto- ja kiinteistölautakunta tuli väliin.

Nyt alueesta yritetään jälleen tehdä vuokrasopimusta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut