Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jan Vapaavuori astui julkisuuteen Olympiakomitean ylimääräisen kokouksen jälkeen – Ei aio erota, pyysi monta kertaa anteeksi, piti Mika Lehtimäen jatkosopimusta virheenä

Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori (kok.) on pitänyt tiedotustilaisuuden yhteisön ylimääräisen hallituksen kokouksen jälkeen. Vapaavuoren asema on noussut keskusteluun sen jälkeen, kun entisen huippu-urheilujohtajan Mika Lehtimäen väitetty häirintätausta tuli julkisuuteen.

Vapaavuori pyysi tilaisuuden aikana monta kertaa anteeksi. Hän ei kuitenkaan aio erota tehtävästään, vaikka oli saanut toiminnastaan myös Olympiakomitean hallituksen kokouksessa tuntuvaakin kritiikkiä.

– On tapahtunut paljon virheitä. Minä olen tehnyt virheitä. Isompia ja pienempiä. Haluan pyytää niitä kaikilta anteeksi. Pyydän anteeksi naisilta, joita asia eniten koskee, mutta myös olympiaperheeltä ja työyhteisöltä, Vapaavuori sanoi.

Puheenjohtaja kertoi saaneensa tiedon Lehtimäen häirinnästä syyskuussa 2021 lopussa. Silti Lehtimäelle tehtiin jatkosopimus. Vapaavuoren mukaan tämä oli virhe.

– Isoin virhe tapahtui siinä vaiheessa. Meillä ei ollut sormi työyhteisön pulssilla. Tällaisessa ei ole kyse vain yksittäisestä tapahtumasta, vaan laajemmasta ongelmasta.

Vapaavuoren on katsottu prosessin aikana myös antaneen lausuntoja, joita voisi pitää myös epätoden kertomisena. Viime perjantaina Vapaavuori sanoi, ettei Lehtimäen tapaukseen liity fyysistä häirintää, Ylen uutinen kertoi maanantaina että liittyy.

– Valehtelu tarkoittaa nähdäkseni sitä, että ihminen tietoisesti kertoo sellaista mikä ei pidä paikkaansa. En ole näin tehnyt. Olen antanut asian yhteydessä muutaman varomattoman lausunnon, ja olen siitä pahoillani, Vapaavuori sanoi.