Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen Stockmann tyhjennettiin rasvakeittimen palon takia – Kahdelle palovammoja, alakerran ruokakauppa kiinni tämän päivän

Tampereen Stockmannin tavaratalo tyhjennettiin ja suljettiin tiistaina ennen puolta päivää palohälytyksen takia.

Alakerrassa sijaitsevan ruokakaupan keittiössä syttyi rasvakeitin palamaan. Henkilökunta yritti sammuttaa paloa, mutta se ei onnistunut.

Palo laukaisi automaattisen paloilmoittimen ja sammutuslaitteiston. Automaattinen sammutuslaitteisto sammutti palon. Pelastuslaitos varmisti palon sammumisen.

Ruokakauppa kärsi savuvahinkoja ja kauppa joudutaan pitämään suljettuna ainakin tämän päivän ajan. Muu osa liikekiinteistöstä toimii normaalisti.

Kaksi työntekijää sai pieniä palovammoja, jotka ensihoito tarkisti paikalla.

Kohteessa oli enimmillään viisi pelastuslaitoksen yksikköä.

Tämä oli päivittyvä uutinen.