Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen kaupunki pyytää: "Anna linnuille pesimärauha" – Koirat pidettävä kytkettyinä ja kissat valvonnan alla

Tampereen kaupunki muistuttaa, että kevät ja kesä ovat linnuille aktiiviaikaa alkaen pariutumisesta ja soidinmenoista poikasten saattamiseksi aikuisiksi asti. Ulkoilijan pitäisi suoda siivekkäille pesimärauha, mitä lakikin edellyttää.

Lemmikkejä ei saa pitää irrallaan, eikä päästää häiritsemään pesiviä lintuja. Myös puiden kaato on kielletty 1.4.–31.7. pesinnän turvaamiseksi.

Suomen pesimälintulajeista valtaosa on luonnonsuojelulailla rauhoitettuja. Pesimärauha koskee myös rauhoittamattomia lajeja kuten harmaalokkia, räkättirastasta, varista, naakkaa ja harakkaa. Naakka, harmaalokki, räkättirastas, kesykyyhky eli pulu ja varis ovat rauhoitettuja pesimäaikaan 10. maaliskuuta – 31. heinäkuuta sekä harakka 1. huhtikuuta –31. heinäkuuta. Pesimäaikaan häiriöitä pesien lähellä on vältettävä. Lintujen pesiä ja munia ei saa siirtää tai vahingoittaa, eikä pesiviä lintuja tai niiden poikasia häiritä.

Lintuvesillä ja lintuluodoilla tulisi välttää toimenpiteitä ja häiriöitä 15. huhtikuuta –15. heinäkuuta. Kurjen, kaulushaikaran ja joutsenen pesimäalueilla häiriötä tulisi välttää 31. elokuuta saakka. Myös kuikan ja kaakkurin pesimäalueilla toimenpiteitä ja häiriöitä tulisi välttää 15. huhtikuuta – 31. elokuuta. Kaakkuri ja kuikka ovat erityisen herkkiä häiriöille haudontavaiheessa. Myös petolinnut kuten haukat ja pöllöt ovat arkoja häiriöille, ja niiden pesäpuista olisi pysyttävä etäällä 15. helmikuuta – 31. elokuuta riippuen lajista.

Pesimäajan rauhoittamiseksi Tampereen kaupungin rakennusjärjestys kieltää puiden kaadon 1. huhtikuuta – 31. heinäkuuta. Puita ei tule kaataa lintujen pesimäaikana muusta kuin pakottavasta syystä. Tällöin edellytetään asiatuntijalausuntoa pesinnästä. Asemakaava-alueella on ennen puiden kaatoa ylipäätään selvitettävä maisematyöluvan tarve rakennusvalvontaviranomaiselta.

Aina ei välttämättä tule ajatelleeksi, että helpostikin kytkettävissä oleva, mutta irrallaan juokseva koira voi pelästyttää erityisesti maassa pesivän linnun. Koiraa saa taajamassa pitää vapaana alueen omistajan tai haltijan luvalla ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai koirapuistoissa ja koirien harjoituspaikoissa. Myös tällöin koirien on oltava omistajansa valvonnassa.

Metsäalueilla ja maaseudulla koira on pidettävä kytkettynä 1. maaliskuuta –19. elokuuta metsästyslain mukaan. Metsästyslaki toteaa yleisperiaatteena, ettei koiraa saa muulloinkaan pitää irti toisen alueella ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa. Luonnonsuojelualueilla irtipitokielto on voimassa ympäri vuoden.

Vapaina kulkevat kissat voivat saalistaa pikkulintuja ja häiritä pesintää. Poikaset ovat häiriöille ja vaaroille alttiita erityisesti silloin, kun ne lähtevät pesästä. Järjestyslaki velvoittaa kissanomistajia pitämään kissan suoraan valvontansa alla.

Esimerkiksi yleisille uimarannoille ja lasten leikkipaikoille ei koiria ja kissoja saa tuoda lainkaan.

Järjestyslain noudattamista valvoo poliisi.