Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Hoitoon pääsyä koskenut tavoite ei toteutunut" – Muilta osin Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä ollaan tyytyväisiä viime vuoteen

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tiedottaa onnistuneensa pääosin viime vuoden toiminnallisissa tavoitteissaan koronapandemiasta huolimatta. Taysin yksiköissä sai hoitoa yhteensä 256 473 eri potilasta. Sairaanhoitopiirin tilinpäätös ilman tytäryhtiöitä oli 21,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Viime vuoden toiminnallisena tavoitteena oli tuottaa pirkanmaalaisille mahdollisimman hyvää hoitoa koronapandemiasta huolimatta. Valtuuston sitovat tavoitteet toteutuivat Taysin mukaan varsin hyvin. Koronapandemia vaikutti kuitenkin yhä hoitoon pääsyyn, eikä hoitoon pääsyä koskeva tavoite toteutunut.

Taysin eri yksiköissä tuotettiin viime vuonna yhteensä 1 162 227 avohoitotapahtumaa ja 40 896 leikkaustoimenpidettä. Taysin toimipisteissä hoidettiin kaikkiaan 256 473 eri potilasta. Erikoissairaanhoidon hoitopäiviä kertyi 433 009 ja hoitojaksoja 82 897, selviää hallituksen maanantaina käsittelemästä viime vuoden tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta.

Sairaanhoitopiirin toimintatuotot ilman tytäryhtiöitä olivat toimintavuonna noin miljardi euroa ja toimintakulut 966 miljoonaa euroa. Talousarvio toteutui paremmin kuin aikaisempina vuosina. Toimialueet onnistuivat huomattavasti paremmin pysymään talousarviossa ja esimerkiksi palkkamenot alittivat talousarvion.

Kertyneen 21,7 miljoonan euron ylijäämän avulla pystyttiin kattamaan kaksi kolmasosaa vuoden 2020 alijäämästä. Ylijäämä syntyi oman toiminnan tuottavuutta parantamalla, tytäryhtiöiden maksamilla ylimääräisillä osingoilla sekä koronatuilla.

Koko Pirkanmaan sairaanhoitopiirin konsernin ylijäämäksi verojen, tilinpäätössiirtojen sekä vähemmistöosuuskirjausten jälkeen muodostui 32,5 miljoonaa euroa. Konsernin muodostavat Taysin lisäksi Tekonivelsairaala Coxa Oy, Tays Sydänsairaala Oy, Fimlab Laboratoriot Oy sekä Tays Kehitysyhtiö Oy ja Tampereen yliopistollisen sairaalan tukisäätiö.

Vuoteen 2021 budjetoidut maanmyynnit ja niistä saatavat maanmyyntitulot toteutuvat vasta vuonna 2022. Jos vuosi 2022 toteutuu toiminnallisesti ja taloudellisesti suunnitellulla tavalla, tulee loppukin taseen alijäämästä katetuksi vuonna 2022. Kertyneen alijäämän kattaminen on sisällytetty kuluvan vuoden talousarvioon.