Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suunnitelma valmistui: tällainenko on uusi Kalevantie? – Läpiajoliikennettä halutaan muille reiteille, Kiinanmuurin kohdalle meluseinä

Kalevantiestä on valmistunut yleissuunnitelmaehdotus.

Sen mukaan Kalevantie säilyy tulevaisuudessakin ajoneuvoliikenteen katuna, mutta katutilaa kehitetään siten, että kestävän liikkumisen edellytykset ja liikenneturvallisuus paranevat.

Suunnitelma koskee Kalevantietä Yliopistonkadun liittymästä Hervannan valtaväylän rampille saakka. Katuosuuden pituus on noin 3 kilometriä.

Yleissuunnitelmaehdotuksessa on esitetty muun muassa pyöräilylle oma väylä, suojatieturvallisuuden parantamistoimia, linja-autopysäkkien olosuhteiden parantamista ja nykyisten liittymäratkaisujen selkeyttämistä.

Kalevantielle rakennetaan melusuojaus Kiinanmuurin ja Karjalanpuiston kohdalle. Yleissuunnitelmassa on arvioitu melusuojaustarvetta tarkemmin ja esitetty meluseinän alustava sijoittuminen ja korkeus. Melueste sijoittuu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön, minkä vuoksi meluseinän on sovittava arvokkaaseen ympäristöönsä. Melusuojauksen toteuttamisesta hyötyvät lähiasukkaiden lisäksi Karjalanpuiston käyttäjät.

Katu- ja tiemelun suojauskohteet 2018–2022 on määriteltyTampereen kaupungin meluntorjunnan toimenpidesuunnitelmassa.

Kalevantien katujärjestelyjen kehittämisestä käynnistettiin yleissuunnitelman laatiminen keväällä 2021.

Yleissuunnitelmaa edelsi laajempi Kalevantie-Messukylänkatu-Kangasalantie-kehittämisselvitys, joka valmistui vuonna 2020. Kehittämisselvityksessä koko katujakson tulevaisuuden tavoitteiksi asetettiin pitkämatkaisen läpiajoliikenteen ohjaaminen osin vaihtoehtoisille reiteille, liikenneturvallisuuden ja jalankulun olosuhteiden parantaminen, pyöräilyn pääreitin kehittäminen ja liikenteen haittojen vähentäminen.

Liikenneratkaisuissa on huomioitu lähialueiden maankäytön kehittymisen tulevaisuudessa muun muassa Sairaalankadulla, Hautausmaankadulla ja Kalevanrinteellä.

Yleissuunnitelmaehdotuksesta voi antaa palautetta 10. huhtikuuta saakka.