Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Parkour-alue, pumptrack-rata, kuntoilupaikka ja puistosoittimia – Kalevan puistoja kunnostetaan kolmella miljoonalla eurolla

Tampereen kaupunki aloittaa Kalevan keskuspuiston ja Kiovanpuiston kunnostamisen tänä vuonna. Puistot kunnostetaan vaiheittain vuosina 2022–2025. Yhdyskuntalautakunta hyväksyi yleissuunnitelman kustannusarvioineen tiistaina.

Yleissuunnitelma pohjautuu Tampereen kaupungin järjestämään ideakilpailuun ja sen pohjalta saatuun palautteeseen. Yleissuunnitelmaan kuuluu Kalevan keskuspuiston ja Kiovanpuiston puistoalueet.

Suurin osa Kiovanpuistosta kuuluu Kalevan valtakunnallisesti merkittävään rakennetun kulttuuriympäristön alueeseen, jolla kunnostustoimenpiteet ovat pääosin säilyttäviä. Kaupunki uusii koko puiston kalusteet ja varusteet. Aktiviteettialueiden valaistus ja osa reittien valaistuksesta uusitaan myös.

Lasten liikennepuisto kunnostetaan kokonaisuudessaan vastaamaan paremmin käytön ja liikenneopetuksen nykytarpeita. Palautteen pohjalta liikennepuiston toimintoja monipuolistetaan ja pyöräilyratkaisuja muutetaan. Liikennepuistoon lisätään elementtejä, jotka mahdollistavat autoliikenteen lisäksi myös pyöräilyn ja joukkoliikenteen käytön opetuksen. Liikennepuiston yhteyteen tulee yleisö-WC.

Kiovanpuiston pelikentän pohjoispuolelle rakennetaan uusi aidattu yleinen leikkipaikka, joka tulee myös Hipposkorttelin päiväkodin käyttöön. Uudessa sijainnissa on huomioitu leikkipaikan varjoisuus sekä aitaamisen ja tilan tarve. Uudelle leikkipaikalle tulee liukumäkiä, keinuja, kiipeilytelineitä ja karuselli sekä puistosoittimia. Nykyiset kaksi Kalevan keskuspuiston leikkipaikkaa poistuvat, mutta Kiovanpuiston leikkipaikasta tehdään entistä monipuolisempi.

Liikennepuiston itäpuolelle rakennetaan uusi parkour-alue, jossa on betoninen parkour- ja kiipeilymuuri, parkour-välineitä, parkour-veistos sekä kiipeily- ja temppurata. Uusi asfalttipintainen koripallokenttä tehdään maaston muotojen rajaamaan pyöreään notkelmaan. Palautteiden pohjalta yleissuunnitelmaluonnoksessa esitetty koripallokentän istuskelumuuri poistetaan, jotta pulkkailijat pääsevät laskemaan turvallisesti jatkossakin talvisin mäkeä päätyaitojen välistä.

Sammon päiväkodin pohjoispuolelle tehdään uusi asfalttipäällysteinen pyöräilyyn, potkulautailuun, skeittailuun ja rullaluisteluun sopiva pumptrack-rata. Pumptrack valikoitui aktiviteetiksi Kalevan keskuspuistoon harrastajien palautteen perusteella, ja koska Tampereella on vain yksi toinen vastaava alue ja tarve toiselle matalan kynnyksen harrastepaikalle on suuri.

Kiovanpuiston eteläosaan rakennetaan uusi kuntoilupaikka, petankkikentät ja oleskelupaikkoja.

Sammon koulutalojen välille perustetaan uusi kivetty reitti, Opinpolku. Ystävyyskaupunki-veistoksen ympäristö kunnostetaan reitin keskipisteeksi.

Kalevan keskuspuiston nykyinen oleskelunurmi säilyy. Pellervon kentän viereinen leikkipaikka poistetaan ja sen tilalle rakennetaan uusi oleskelupuistikko. Puistikkoon toteutetaan uudet käytävät, oleskelupaikat, istutukset ja valaistus. Puistikon keskiosa perustetaan niittynurmeksi ja sinne istutetaan kukkivia puita. Puistikon nurmialueita perustetaan niityksi ja sinne sijoitetaan hyönteishotelli ja maapuita.

Kalevan keskuspuiston ja Kiovanpuiston olevaa kasvillisuutta säilytetään, mutta myös poistetaan liian tiheässä kasvavia ja huonokuntoisia kasveja. Puistoissa ennestään olevaa kasvillisuutta täydennetään uusilla istutuksilla.

Vuonna 2021 kaupunki järjesti ideakilpailun, jolla haettiin erilaisia näkökulmia ja ideoita puistokokonaisuuden kehittämiseen ja kunnostukseen. Kilpailun voitti ehdotus Ympäri mennään ja yhteen tullaan 2, jonka teki maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä Oy. Ehdotuksen pohjalta tehtiin yleissuunnitelmaluonnos, joka oli nähtävillä ja kommentoitavissa. Luonnoksesta tuli yhteensä 17 palautetta. Kilpailutulosten esillä olon yhteydessä kaupunki keräsi myös jatkosuunnittelun pohjaksi palautetta kaupunkilaisilta.

Palautteissa esitettyjen toiveiden mukaisesti pyöräpysäköintiä lisätään myös kunnostettavien kenttien yhteyteen. Alueelle lisätään roskakoreja ja väylien kuivatusta parannetaan. Koululaiset ja muut puiston käyttäjät voivat jatkossakin hiihtää puiston nurmi- ja niittyalueilla sekä puistokäytävillä, jotka eivät ole talvikunnossapidettäviä.

Suunnitelman kustannusarvio on 3,1 miljoonaa euroa ja puiston kunnostettava pinta-ala 73 300 neliömetriä, joten neliökustannukseksi muodostuu noin 41,50 euroa.