Helsingissä maaliskuussa kadonneeksi ilmoitettu koira on löytynyt. Kyseessä oli bulldogin pentu, joka löydettiin kotietsinnällä 21. maaliskuuta.
Asiasta uutisoitiin ensimmäistä kertaa 8. maaliskuuta.
Tapaukseen liittyy pariskunta, jonka epäillään hankkineen koiranpennun petoksella helmikuun lopussa. Koiranpentu oli löytöhetkellä hyvässä kunnossa, mutta viikkojen aikana se ehti käydä ulkomailla asti, ja jossakin vaiheessa epäiltiin, että se olisi karannut.
Epäillyt olivat sopineet auttavansa poliisia koiran löytymisessä. Apua ei kuitenkaan tullut, vaan poliisi joutui etsimään koiran omatoimisesti.
Tapaukseen liittyy viisi rikosnimikettä: petos, identiteettivarkaus, kaksi väärennystä ja kätkemisrikos.