Curling oli Suomessa lähes kaikkien huulilla Torinon olympialaisissa 2006, jolloin Suomen miesten joukkue ylsi hopealle.
Kisoja seurasi myös 10-vuotias Iikko Säntti, joka pelin nähtyään nyki isäänsä hihasta ja totesi, että lajia pitäisi päästä kokeilemaan. Ylöjärveltä löytyi paikka, jossa pääsi aloittamaan harrastamisen.
Iikko Säntti, 26, pelaa curlingia edelleen ja kansainvälisellä tasolla, mutta olosuhteet ainakaan hänen kotikaupungissaan Tampereella eivät ole sellaiset kuin moni kuvitteli niiden olevan lajin buumivuosien jälkeen.
Tampereen Curling ry sai seitsemisen vuotta sitten Hervannan jäähallista harjoitusvuoron, joka on maanantaisin kello 21.15 alkaen. Treenirata on maalattu jääkiekkokaukaloon.
– Se, että meillä ei ole käytössä oikeaa curlingrataa, on merkittävä haittapuoli lajin kasvun kannalta. Kun Tampereella suunnitellaan jäähalliremontteja, olemme yrittäneet keskustella Tampereen kaupungin kanssa siitä mahdollisuudesta, että hallin yhteyteen saisi vaikkapa erillisen siiven, johon radan voisi tehdä.
– Suomen Curlingliittokin on ottanut esille sen epäkohdan, että kasvukeskuksessa, jossa on runsaasti nuoria ja opiskelijoita, ei ole yhtään kunnon curling-rataa, Tampereen Curling ry:n puheenjohtaja Arto Laine sanoo.
Se, että meillä ei ole käytössä oikeaa curlingrataa, on merkittävä haittapuoli lajin kasvun kannalta.
Iikko Säntti ja hänen sisarensa Susanna, 22, hakevat lisää treeniaikaa Lohjalta ja Harjavallasta. Ajotunteja kertyy viikossa harjoitustunteja enemmän.
Iikko on joukkuepuolella ollut maajoukkueen varapelaaja ja vasta hieman yli kaksi vuotta sitten curlingin aloittanut Susanna on kuulunut edustusjoukkueeseen MM-karsinnoissa ja B-divisioonan EM-kisoissa. Säntit panostavat kuitenkin kaksikkona eniten paricurlingiin.
– Siinä on mahdollisesti helpompi päästä maailman huipulle, Iikko Säntti perustelee.
Sisarukset ovat menestyneet paricurlingissa kansainvälisissä turnauksissa ja ovat nyt varasijalla MM-kisoihin. Seuraava tavoite on voittaa SM-kulta parin viikon kuluttua ja pitkän linjan maalin voi hyvin asettaa Milanossa ja Cortina d’Ampezzossa pidettäviin talviolympialaisiin 2026.
– Ennen sitä pitäisi tietysti päästä ainakin MM-kisoihin ja World Curling Tourin rankingpisteissä täytyisi olla kymmenen parhaan joukossa ja päästä karsinnoista olympialaisiin. Ensin pitää tietysti olla Suomen paras paricurlingjoukkue, Säntit pohtivat.