Keväinen katupölykausi on alkanut. Hengitettävien hiukkasten pitoisuudelle annettu raja-arvotaso ylittyi tänä vuonna Epilän mittausasemalla ensimmäisen kerran maanantaina 14. maaliskuuta.. Muilla mittausasemilla ylityksiä ei ole toistaiseksi havaittu.
Hengitettävien hiukkasten (PM10) pitoisuuksia mitataan Epilän, Pirkankadun ja Kalevan mittausasemilla. Ilmanlaatu oli tiistaina kello 7–8 tyydyttävä Pirkankadun varrella, Epilässä ja Kalevassa. Kalevan kaupunkitausta-asemalla hengitettävien hiukkasten pitoisuutta alettiin mitata tammikuun 2022 puolivälistä alkaen.
Hengitettävien hiukkasten pitoisuus Epilän mittausasemalla oli 59 mikrogrammaa kuutiometrissä. Vuorokausiraja-arvotaso ylittyy, kun lukema on korkeampi kuin 50 mikrogrammaa kuutiometrissä.
Ilmanlaatu on heikentynyt viime päivinä eri puolilla Suomea, etenkin pääkaupunkiseudulla. Hiekoitussepeliä on liukkaan ja lumisen talven takia laitettu kaduille tavallista enemmän.
Hengitettävien hiukkasten (PM10) vuorokausiraja-arvon numeroarvo (50 µg/m3) saa ylittyä 35 kertaa kalenterivuoden aikana kullakin mittausasemalla ennen kuin raja-arvo katsotaan ylittyneeksi. Hiukkasten aiheuttamille terveyshaitoille herkkiä ovat lapset, vanhukset ja hengitys- ja sydäntauteja sairastavat. Korkeat hiukkaspitoisuudet aiheuttavat muun muassa nuhaa, yskää ja silmien ärtymistä, lisäävät astmakohtauksia, heikentävät keuhkojen toimintakykyä ja lisäävät hengitystulehduksia.