Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereella palkittiin Vuoden yritysjohtaja ja elinkeinovaikuttaja – "Matkan varrella olen kyseenalaistanut omia vanhoja johtamiskäytäntöjäni ja näkemyksiäni"

Talous: Tampereen kauppakamari antoi kunniaa yli 1000 hengen kansainvälisen asiantuntijafirman kasvattajalle ja oppilaitosten yritysyhteistyön edelläkävijälle.

Solita Oy:n hallituksen jäsen Jari Niska on valittu Vuoden yritysjohtajaksi ja Sasky-koulutuskuntayhtymän johtaja Antti Lahti Vuoden elinkeinovaikuttajaksi.

Heidät palkittiin pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä Pirkanmaan elinkeinoelämän hyväksi. Tampereen kauppakamari on jakanut julkista kiitosta yritysjohtajille vuodesta 1995 ja elinkeinovaikuttajille vuodesta 2005.

Tampereella vuonna 1996 perustettu teknologia-, data- ja designyritys Solita on erikoistunut strategiseen konsultointiin, palvelumuotoiluun, digitaalisiin palveluihin, AI- ja analytiikkaratkaisuihin sekä pilvipalveluihin. Yritys toimii Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Saksassa ja Belgiassa.

Jari Niska aloitti Solitassa vuonna 2004 talousjohtajana ja siirtyi yhtiön toimitusjohtajaksi 2008. Hänen johdollaan Solita on kasvattanut liikevaihtoaan 10 miljoonasta yli 130 miljoonaan euroon ja kehittynyt suomalaisesta 100 hengen ohjelmistoyrityksestä yli 1000 hengen kansainväliseksi asiantuntijayritykseksi.

Niska jätti toimitusjohtajan tehtävät ja siirtyi yhtiön hallitukseen vuoden 2021 alussa. Hän jatkaa yhtenä Solitan pääomistajista.

– Toimitusjohtaja vie kapteenina laivaa eteenpäin, mutta hänen on koko ajan kuunneltava ympäristöään. Tarvitaan yhteistyötä ja dialogia. Solitan kasvattaminen sadasta hengestä nykyisen kokoiseksi on vaatinut myös nöyryyttä.

– Matkan varrella olen kyseenalaistanut omia vanhoja johtamiskäytäntöjäni ja näkemyksiäni. Menestyvää asiantuntijayritystä ei rakenneta norsunluutornista vaan yhdessä koko henkilöstön kanssa.

Jari Niskan mielestä Tampere on hyvä ja elinvoimainen paikka yrittää. Maailmanvalloituksesta unelmoivia yrityksiä Jari Niska kannustaa kansainvälistymään rohkeasti.

– Luottakaa omiin kykyihinne ja kokeilkaa rohkeasti uusia asioita. Meillä Suomessa on oikeasti maailmanluokan osaamista, hän sanoo.

Vuodesta 2009 Sasky-koulutuskuntayhtymää johtanut Antti Lahti on palkintoperustelujen mukaan työelämäyhteyksien innovatiivinen uudistaja. Hänen johdollaan Sasky on hankkinut yhteisiä oppimisympäristöjä Vexve Oy:n, Purso Oy:n, Keikyän Kivi Oy:n, FennoSteel Oy:n, Niemen Tehtaat Oy:n ja ST-Koneistus Oy:n kanssa.

Kahden yrityksen kanssa Sasky omistaa koulukiinteistön ja tekee useiden yritysten kanssa myös opetussuunnitelmayhteistyötä. Yhteiset oppimisympäristöt teknologiateollisuuden kanssa ovat esimerkiksi työstökeskuksia, sorveja ja robottisoluja.

Lahden mukaan työelämän ja koulutuksen järjestäjien on luotava yhä enemmän edellä kuvatun kaltaisia strategisia kumppanuuksia. Näin toimimalla koulutukseen suunnattu rahoitus saadaan riittämään ja paikkakunnalla turvataan osaavan työvoiman saatavuus.

– Sote-alalla strateginen kumppanimme on Pihlajalinna, jonka kanssa meillä on yhteinen kiinteistö Karkussa. Yrityksellä on siinä tehostetun vanhusten palveluasumisen yksikkö ja Sasky antaa kiinteistössä lähihoitaja-, kosmetologi- ja hyvinvointiteknologian koulutusta. Kaikki toiminnot tukevat toisiaan. Parkanossa lähihoitajamme opiskelevat terveyskeskuksen yläkerrassa, alakerrassa he harjoittelevat. Tämän käytännönläheisempää ei ammatillinen koulutus voi suomalaisessa koulutusjärjestelmässä olla.

Koulutuksen ja työelämäyhteyksien kehittäjänä Antti Lahdella on kaksi teesiä: tartu toimeen sekä kannusta ja innosta.

– Oppilaitoksen on jalkauduttava yrityksiin ja kehittämisen innostus on saatava leviämään, muutenhan tällainen työelämäyhteistyö ei onnistu, hän sanoo.