Ensimmäinen kokonaan Suomessa kuvattu Hollywood-elokuva Dual saa Euroopan ensi-iltansa Tampereen elokuvajuhlilla lauantaina. Elokuvan maailman ensi-ilta nähtiin Sundance-festivaaleilla tammikuussa 2022 Yhdysvalloissa.
Dual sai Film Tampereen tiedotteen mukaan Sundance-elokuvajuhlilla erinomaisen vastaanoton. Elokuvan globaalit levitysoikeudet myytiin välittömästi. Yhdysvalloissa levityksestä vastaa RLJE (AMC Networks) ja muun maailman levityksestä Universal Pictures Content Group.
Sci-fi-trillerin pääosia esittävät Karen Gillan (Avengers: Endgame), Aaron Paul (Breaking Bad) ja Beulah Koale (Hawaii Five-O).
Elokuva kertoo parantumattomasti sairaasta naisesta (Gillan), joka päättää kloonata itsensä helpottaakseen läheistensä tuskaa menehtymisensä jälkeen. Nainen kuitenkin toipuu, ja ongelmaksi muodostuu kloonin poistaminen. Lopulta tilanne johtaa tuomioistuimen määräämään kaksintaisteluun.
Elokuvan tuotannossa työskenteli noin kaksisataa suomalaista ammattilaista ja avustajaa. Suomalainen sijoitusyhtiö IRP.VC, Business Finland ja Film Tampere mahdollistivat tuotannon toteutuksen Suomessa.
Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Riley Stearns ja tuottaja Aram Tertzakian XYZ Filmsiltä vierailevat parhaillaan Suomessa ja osallistuvat Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä järjestettävään Dualin ensi-iltaan.
XYZ FILMS on audiovisuaalisia sisältöjä tuottava yritys, jonka missio on inspiroida kuvallisten tarinoiden kertojia ympäri maailmaa. Itsenäisenä tuotantoyhtiönä ja maailmanlaajuisena myyntiyhtiönä yritys tunnistaa lahjakkaat elokuvantekijät ja herättää heidän tarinansa eloon.
Film Tampere on elokuvakomissio, joka on osa Tampereen seudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Business Tamperetta. Sen tehtävänä on kehittää alueen audiovisuaalista alaa ja tarjota seudulle sijoittuville tuotannoille palveluita koko tuotannon ajan.