Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pirkan paluu veti 1600 ladulle – Lauantaina jatketaan reppu selässä

Sunnuntaina kahden talven tauon jälkeen järjestetty Pirkan hiihto keräsi 1600 osallistujaa. Loistava sää tarjosi upeat olosuhteet 66. Pirkan Hiihdolle.

– Myös uutta ajanottoa kannatti odottaa parin vuoden ajan. Samalla kun hiihtäjä sujutteli maaliviivan yli, hiihtoaika sekä sijoitus oli heti kaikkien nähtävissä netissä, kertoo kertoo Pirkan Hiihdon puheenjohtaja Tapio Syrjänen tiedotteessa.

Pirkan Reppuhiihto hiihdetään tämän viikon lauantaina. Reppuhiihdollakin on jo pitkät perinteet, sillä ensimmäinen järjestettiin vuonna 1979.

Reitti noudattelee varsinaisen Pirkan Hiihdon reittiä. Lähtö on Niinisalossa ja maali Ylöjärvellä, muttaTeivon raviradan sijasta Lamminpään ulkoilumajalla. Ladut ajetaan ennen lauantaita koko matkaltaan.

Reppuhiihtäjät lähtevät matkaan Niinisalosta oman mielensä mukaan aamukuuden ja kahdeksan välillä perinteisellä tai vapaalla hiihtotavalla. Pitkän matkan voi myös Reppuhiihdossa suorittaa nelivetoviestinä.

– Reppuhiihdossa on uutuutena monien hiihtäjien toivoma reitin alkupään matka eli 52 kilometriä Niinisalosta Kyröskosken koululle, Syrjänen kertoo.

Kyröskoskella ja maalissa on järjestäjien tarjoamat mehupisteet. Tämän lisäksi reitin varrella on tarkastuspiste, jossa on tarjolla mehua ja urheilujuomaa.

Lamminpään maalissa on myös sauna kuumana koko päivän. Reitin varrella on auki myös maksullisia kahviloita.

Reppuhiihdossa ei ole ajanottoa eikä sarjajakoa. Täysi 90 kilometrin Reppuhiihto hyväksytään Pirkan Hiihdon suoritukseksi ja Pirkan Kierroksen osasuoritukseksi.