Tampereen lyseon lukion eli rellun rakennuksen perusparannus ja laajennus etenee.
Tampereen kaupungin elinvoima- ja osaamislautakunta hyväksyi keskiviikkonaTampereen lyseon lukion perusparannuksen hankesuunnitelman jatkosuunnittelun pohjaksi.
Lyseon lukion tiloissa toimii kaksi lukiota. Kansallisessa lukiossa on 480 oppilasta, ja kansainvälisessä IB-lukiossa 133 oppilasta.
Lyseon lukion rakennus on rakennettu vuonna 1935 ja peruskorjattu vuosina 1989 –1990. Kuntotutkimusten mukaan rakennuksen julkisivu ja sisätilat tarvitsevat perusparannuksen. Lisäksi muuttunut koululainsäädäntö edellyttää uudenlaista oppimisympäristöä.
Perusparannuksen yhteydessä rakennusta laajennetaan rakennusrungon sisällä ottamalla käyttöön rakentamatonta alusta- ja ullakkotilaa aiemman suunnitelman mukaisesti. 1990-luvulta peräisin olevan pienen varastorakennuksen korvaamista uudella noin 50 neliön kokoisella ulkoiluvälinevarastolla tutkitaan jatkosuunnittelussa. Laajennuksista saadaan tarvittavaa lisätilaa opetukseen. Nämä toimet edellyttävät rakennusvalvonnan mukaan poikkeuslupaa.
Opiskelijoiden sekä henkilökunnan puku- ja pesutilojen sekä wc-tilojen määrää ja sijoittelua on tarkennettu vastaamaan paremmin lukion tarvetta. Rakennuksen lounaiskulmaan on suunniteltu kaksi uutta poistumisporrasta varmistamaan poistumista liikuntasalista sekä uusista alustatilaan rakennettavista oppimis- ja pukuhuonetiloista.
Rakennuksen peruskorjauksessa pyritään kunnioittamaan vanhoja rakenteita ja kohteen historiallisia arvoja mahdollisuuksien mukaan, toteuttaen kuitenkin elinkaareltaan pitkäikäisiä ja kestäviä ratkaisuja
Alustavan aikataulun mukaan rakennuksen toteutussuunnitelmat ovat valmiina kesäkuussa 2023 ja rakennustyöt valmistuvat kesäkuussa 2025. Rakentamisen aikaisena väistötilana toimii elokuussa 2023 valmistuva kiinteistö Pyynikintie 2:ssa. Väistötilakustannus on noin 1 500 000 euroa vuodessa.
Lyseon lukion perusparannukselle on laskettu tilaohjelmapohjainen kustannusarvio, joka on 20 237 000 euroa. Tarveselvityksessä kustannusarvio oli 17 868 000 euroa. Indeksikorotus on vuoden 2021 huhtikuusta ollut lähes 12 prosenttia ja tästä aiheutunut kustannusvaikutus on noin 2 000 000 euroa.
Lyseon lukion ovat suunnitelleet rakennushallituksen arkkitehdit Hjalmar Åberg ja Atte Willberg. Rakennus sijaitsee Pyynikintorin alueella, joka kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Rakennuksen ja piha-alueen suojeluarvot otetaan huomioon perusparannusta suunniteltaessa.