Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereella juoksutapahtuma Ukrainan sodan uhrien hyväksi – Juoksijat voivat halutessaan pukeutua siniseen ja keltaiseen

Tampereella järjestetään juoksutempaus Ukrainan sodan uhrien hyväksi 19. maaliskuuta. Vastaava tapahtuma järjestetään samana viikonloppuna myös Helsingissä ja Turussa.

Tempaukseen liittyy vapaaehtoinen osallistumismaksu, jonka tuotto ohjataan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen Suomen Punaisen Ristin kautta.

– Tempaukseen voi osallistua kuka tahansa juosten, hölkäten tai kävellen itselleen sopivalla vauhdilla, kertoo tapahtuman ideoinut Valtteri Niiranen tiedotteessa.

Tampereen juoksu lähtee liikkeelle kello 12 lähtöpaikkana Ratinan ulkopuolella oleva aukio ja matkana Hatanpään Arboretum.

– Juoksijat voivat halutessaan pukeutua siniseen ja/tai keltaiseen, jotta myös muille liikenteessä oleville käy ilmi, minkä asian puolesta lenkkeilemme porukalla. Kyseessä on leppoisa ja hyväntahtoinen tapa näyttää, millainen voima isommalla porukalla voi olla, Niiranen toteaa.