Maahanmuuttovirasto kannattaa yksityismajoitusta, mutta ongelmiinkin kannattaa varautua.
Muutama vuosi sitten helsinkiläistä Mili Litoniusta jännitti. Hän oli ottamassa luokseen asumaan vierasta ihmistä, parikymppistä turvapaikanhakijaa Irakista.
– Miestäni ei pelottanut. Minua pelotti, mutta näimme, että meillä ei ollut vaihtoehtoja. He tarvitsivat kodin ja me pystyimme sen antamaan.
Kaikki meni hyvin ja muutamasta kolmesta Litoniuksen luona majoittuneesta miehestä yksi asui heillä 2,5 vuotta.
– Meistä on tullut tosi hyviä ystäviä, hän on kuin meidän oma lapsemme.
Nyt valtava määrä suomalaisia on avannut kotiensa ovia Ukrainasta saapuville pakolaisille. Erilaisia pakolaisten majoitussivustoja on jo useampia. Litonius ei ole varma, tuleeko heidän nyt jo vapautuneeseen huoneeseensa joku Ukrainasta.
– Asuntomme ei ehkä ole niin lapsiystävällinen, se sopii ehkä paremmin nuorille miehille. Nythän sieltä tulee paljon lapsia. Mutta katsotaan tilannetta. Jos on tarvetta niin varmasti teemme niin.
Yksityismajoitus sopii hyvin myös Maahanmuuttovirastolle (Migri), kertoo vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen.
Hänen mukaansa yksityismajoitus on usein tulijankin näkökulmasta parempi vaihtoehto kuin laitos. Samaa sanoo myös Mili Litonius.
– Vastaanottokeskuksessa asuneiden ja jonkun kotona asuneiden välillä on tosi iso ero. Asiat, jotka meille ovat itsestään selviä, ovat välittyneet kotimajoituksen kautta. Sitten taas heille, jotka ovat asuneet vastaanottokeskuksessa, nämä asiat ovat aika vieraita.
Toisin sanoen kotimajoituksessa pakolaiset oppivat suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöt.
Nuutinen huomauttaa, että yksityismajoitus palvelee myös Migriä: turvapaikanhakijoiden majoituspaikkoja on vähennetty huippuaikojen 33 000 paikasta 3 300:aan eli kymmenesosaan ja vastaanottokeskusverkkoa on harvennettu.
– Yksityismajoitus on ihan hyväkin tällaisessa tilanteessa, jossa emme tiedä, kuinka paljon meidän pitäisi perustaa lisää majoituskapasiteettia.
Ennen ukrainalaisten tuloa yksityismajoituksessa oli yli 50 prosenttia Suomen turvapaikanhakijoista.
Vaikka ukrainalaisten hätä koskettaa suomalaisia syvästi, kotiaan ei kannata tarjota pakolaisille harkitsemattomasti, sanoo Pekka Nuutinen.
– Tiedämme kokemuksesta, että aina silloin tällöin käy niin, että lähdetään hyvän tekemisen tarpeesta ja paatoksessa tekemään päätöksiä, joiden vaikutusten suuruutta ei ehkä hahmoteta,. Voi olla, että arki ei sitten olekaan sellaista kuin odotti. Voi olla, että se jo varsin lyhyen ajan kuluttua näyttäytyykin sellaisena, että ei haluakaan olla mukana.
Pienet asiat voivat alkaa harmittaa, Nuutinen toteaa.
– Jos tarjoaa kodistaan huoneen, siihen tulee sitten ihminen, jolla on omat tapansa, oma vuorokausirytminsä. Hän on vaikeassa elämäntilanteessa ja voi tarvita erilaista tukea. Mikä meitä ihmisiä nyt yleensä saattaa alkaa hiertää jopa ihan läheisten kesken. Tällaisia asioita olisi hyvä miettiä etukäteen.
Mili Litonius on samoilla linjoilla.
– Meidän ehkä suurin ongelmamme oli, että he tulivat meille ykskaks yllättäen. Emme valmistautuneet siihen. He majoittuivat sitten huoneeseen, jossa oli meidän kirjojamme. Se huone, johon perhe tai muu tulee asumaan, sitä kannattaisi valmistella niin, että se on sitten majoitetun käytössä. Meillä oli se periaate, että emme menneet häiritsemään, että se, joka tulee sinne asumaan, saa asua rauhassa.
Litonius kehottaa pohtimaan etukäteen esimerkiksi kylpyhuoneen ja keittiön käyttöä: miten vuorot jaetaan, jos kaikkien pitäisi päästä samaan aikaan?
– Meillä ruoanlaitto oli luontevaa, koska söimme lounasta eikä juurikaan mitään illalla ja meillä asuva sitten taas valmisti ruokaa illalla. Eli se ei meidän keittiönkäyttöämme häirinnyt.
Litoniuksen mukaan olisi myös hyvä miettiä etukäteen pelisäännöt siitä, mitkä tilat ovat yhteisiä ja mitkä yksityisiä.
Kannattaa myös miettiä, tarjoaako ruokaa vai haluaako, että majoittuja ostaa omansa. Litoniuksen majoittama mies osti itse ruoat, koska halusi syödä irakilaista ruokaa.
Jos yksityismajoitusta tarjoaa harkitsematta, avusta voi Pekka Nuutisen mukaan tulla tempoilevaa. Hän huomauttaa kuitenkin, että majoittaminen on koko sen keston ajan vapaaehtoista ja tapahtuu yhteisestä sopimuksesta.
Mili Litoniuskin toteaa, että jos kemiat majoitettavien kanssa eivät olisi mitenkään kohdanneet, pariskunta todennäköisesti olisi keskustellut heidän kanssaan toisen majoituspaikan etsimisestä.
Hänen mukaansa olisi hyvä, jos Ukrainasta tulevat pakolaiset majoittuisivat ensin jonkinlaiseen hätämajoitukseen. Siellä kotiaan tarjoavat suomalaiset voisivat ensin vähän tutustua heihin ja yhteensopivuutta voitaisiin tunnustella.
– Me elimme aika pitkälti omia elämiämme, koska meillä on erilainen vuorokausirytmi. Mutta joulut, pääsiäiset ja muut tällaiset vietettiin yhdessä.
Majoittajan on hyvä varautua siihenkin, että yhteistä kieltä ei ole. Myöskään Mili Litoniuksen luona pitempään majoittunut mies ei juuri puhunut englantia eikä aluksi yhtään suomea.
– Jos oli tarvetta, aina löytyi joku hänen tai meidän tuttava, joka käänsi. Ei tarvinnut selittää mitään sellaista kuin miten asunnossa asutaan. Pelisäännöt tulivat jotenkin itsestään. Kotimajoitusoppaassa sanotaan, että sovi säännöt – me emme lukeneet opasta. Se vain meni niin kuin meni, ja se meni oikein hyvin.
Litoniuksen mukaan majoittajalta vaaditaan tietynlaista sosiaalisuutta, halua tavata ihmisiä ja oppia uutta.
– Pitää myös ajatella se, että nämä ihmiset eivät välttämättä tule kotiisi pitämään sinulle seuraa. Ei siis voi vaatia, että he joka ilta istuvat kanssasi juomassa teetä.
Litonius on mukana valtakunnallisessa Turvapaikanhakijoiden Kotimajoitusverkostossa, joka on toiminut vuodesta 2015. Hän vinkkaa, että kuka tahansa kotimajoittaja saa verkostolta koulutusta ja tukea.
Kotimajoittamisesta ei makseta korvausta eikä Maahanmuuttovirasto koordinoi toimintaa, Pekka Nuutinen kertoo. Ukrainalaiset voivat olla Suomessa kolme kuukautta ilman erityisiä lupia, mutta jos he hakevat turvapaikkaa, he saavat vastaanoton palvelut mukaan lukien vastaanottorahan.
