Minne tulee Teiskontien ylittävä ratikkasilta, minne ratikan vaihtopysäkkejä? – Suunnittelu etenee Partolassa ja Linnainmaalla

Raitiotien vaihtopysäkkien suunnittelu Partolassa ja Linnainmaalla etenee, tiedottaa Tampereen Ratikka.

Keskeisten vaihtopysäkkien suunnittelussa tavoitteena on raitiotien sujuva liikennöinti ja vaihdon sujuvuus sekä kaupunkikuvan ja maankäytön huomioiva ratkaisu.

Sidosryhmien ja asiantuntijoiden työryhmissä päädyttiin kahteen perusvaihtoehtoon sekä Partolan että Linnainmaan vaihtopysäkeillä.

Lisäksi Pirkkalan Suupan vaihtopysäkkien suunnittelu jatkuu tiiviissä yhteistyössä Pirkkalan kunnan ja Nyssen kanssa.

Tampereen kaupunki on käynnistänyt Alasjärven länsipuoliselle alueelle maankäytön vaihtoehtovertailun. Sitä varten laaditaan myös raitiotielle vaihtoehtoisia ratalinjauksia. Vaihtoehtojen vaikutuksia tarkastellaan erityisesti raitiotien liikennöintinopeuden ja raitiotiekadun poikkileikkauksen kannalta Alasjärven länsipuolella.

Teiskontien (valtatien 12) ylittävästä sillasta on kehitetty kaksi sijainniltaan vaihtoehtoista ratkaisua. Tampereen itäisen kehätien (valtatie 9) raitiotie voisi ylittää joko osittain nykyistä siltaa tai kokonaan sen pohjoispuolelle rakennettavaa uutta raitiosiltaa pitkin. Lisäksi tarkastellaan Heikkilänkadun varikkotoimintojen järjestelyjä.

Tampereen kaupunginhallitus ja Pirkkalan kunnanhallitus päättävät huhtikuussa Linnainmaan ja Partolan vaihtopysäkkien sekä valtateiden ylittämisen vaihtoehtoisista ratkaisuista, Heikkilänkadun varikkotoimintojen periaatteista ja hankesuunnitelman vaihtoehtoasetelmasta ja sen aikana laadittavien vaikutusarviointien periaatteista.

Raitiotien alustavat katusuunnitelmaluonnokset valmistuvat syksyllä 2022, jolloin niitä esitellään yleisötilaisuuksissa ja niistä kerätään palautetta karttakyselyllä.

Hankesuunnitelma valmistuu keväällä 2023. Sen jälkeen Tampereen ja Pirkkalan valtuustoilla on mahdollisuus päättää mahdollisesta raitiotien toteutussuunnitteluun ryhtymisestä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut