Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ratikoiden mittariin tuli miljoona, 15 000 lähdöstä 14 peruttu – Pitkä kuuma kesä ja vanhan ajan talvi ovat vaatineet "jonkin verran säätöjä"

Tampereen ratikoilla on ajettu miljoona kilometriä. Kilometrimäärä tuli täyteen eilen tiistaina ja lukuun on laskettu niin ajoharjoittelun, koeliikenteen kuin varsinaisen liikenteenkin ajot.

– Tampereen Ratikan vaunut ovat osoittaneet luotettavuutensa eri keleissä. Olemme saaneet kokemusta sekä poikkeuksellisen pitkän ja kuuman kesän että kylmän runsaslumisen talven vaikutuksista. Ääriolosuhteet ovat vaatineet vaunuissa jonkin verran säätöjä, mutta kokonaisuutena vaunut ovat selvinneet erilaisissa olosuhteissa varsin mainiosti, kertoo Tampereen Raitiotie Oy:n kalustopäällikkö Ali Huttunen tiedotteessa.

– Vaunuihin ei ole tehty ensimmäisen puolen vuoden liikennöinnin aikana oleellisia muutoksia. Merkittävimpänä on ollut lämmitys- ja ilmastointijärjestelmään tehdyt lämpötilojen ääripäiden toimintaan liittyvät säädöt, Huttunen jatkaa.

Tampereelle on hankittu 20 vaunua osan 1 liikennöintiä varten. Vaunut on valmistanut Skoda Transtech Kajaanin tehtaalla Kainuussa. Vuorokauden aikana liikenteessä olevalle vaunulle kertyy keskimäärin 270 ajokilometriä.

Vaunun päivä alkaa varhain aamulla ajon valmisteluun liittyvillä tarkastuksilla ja liikenteeseen ensimmäinen vaunu lähtee kello 4.20. Vaunu palaa aamuyöstä varikolle, jossa vaunuja pidetään kunnossa ja myös siistitään ennen seuraavaa ajoa. Pisimmillään vaunun ajopäivä saattaa kestää yli vuorokauden.

Tampereen Ratikan liikennöinnin luotettavuusprosentti on 99,9 prosenttia. Luku kertoo, kuinka monta lähtöä on pystytty ajamaan aikataulun mukaan. Kuukaudessa on ajettu 14 916 lähtöä, joista raitiotieinfrasta, vaunuista tai liikennöinnistä johtuvia peruttuja lähtöjä on ollut 14.

– Olemme olleet erittäin tyytyväisiä vaunujen ja koko raitiotiejärjestelmän toimintaan ensimmäisten miljoonan kilometrin aikana. Vaunujen toimintavarmuus luo perustan liikennöinnin luotettavuudelle ja seuraamme vaunujen tilannetta erittäin tarkasti. Haluamme jatkossakin tarjota tamperelaisille luotettavan ja mukavan matkakokemuksen ja teemme lujasti töitä sen eteen, toteaa Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö tiedotteessa.