Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampere-Seura saa uuden pomon – "Ratikalla voisi järjestää matkailuretkiä myös paikallisille ihmisille"

Kotiseutu: Hanna-Liisa Onnela jatkaa vapusta lähtien Heidi Martikaisen työtä.

Tampere-Seuran uutena toiminnanjohtajana 1. toukokuuta aloittavaa Hanna-Liisa Onnelaa ei tarvitse väkisin suostutella kehumaan Tamperetta ja tamperelaisia.

– Tampere on muuttunut vuosikymmenien aikana, mikä on hyvä asia. Vanhaa ja perinteistä hyvää ei pidä häivyttää, mutta rinnalle täytyy tulla uutta. Tampere on eteenpäin menevä, ei mitenkään pysähtynyt kaupunki. Täällä on uskallus katsoa pitkälle tulevaisuuteen ja tehdä ratkaisuja, joita moni suomalaiskaupunki ei uskalla tehdä, Onnela sanoo ja jatkaa innostuneena tamperelaisista:

– Tamperelaiset ovat huumorintajuisia, rentoja, lämpimiä ja helposti lähestyttäviä ihmisiä. Olen asunut myös Turussa ja huomannut, että siellä ihmistyyppi on erilainen. Tamperelaiset ovat lähempänä synnyinkaupunkini Oulun ihmisiä kuin turkulaisia, Onnela vertailee.

Kirjallisuustieteestä maisteriksi valmistunut Onnela, joka tällä hetkellä opettaa Nokian kaupungin kouluissa muun muassa äidinkieltä ja historiaa, seuraa Tampere-Seuran toiminnanjohtajana Heidi Martikaista, joka on työskennellyt tehtävässä reilusti yli 30 vuotta.

– Heidi on tehnyt äärettömän hyvää työtä. Olen seurannut hänen työtään kauan. Olin Suomalaisen Kirjakaupan vuosinani pitkään yhteistyössä Tampere-Seuran kanssa. Silloin olin mukana erilaisissa Tampere-Seuran järjestämissä tapahtumissa ja seura oli kumppanina kirjakaupan tapahtumissa, Onnela kertoo.

Onnela sanoo parin kuukauden päästä alkavan työn olevan hänelle unelmien täyttymys, sillä siinä yhdistyvät monet rakkaat asiat.

Olen asunut myös Turussa ja huomannut, että siellä ihmistyyppi on erilainen.

– Tamperelaiset ihmiset, yhteisöllisyys, keskustan kehittäminen, kotiseututyö sekä kulttuuri- ja rakennushistoria, erittäin sosiaaliseksi ihmiseksi itseään kuvaava Hanna-Liisa Onnela luettelee.

Tampereen keskustan hyvinvointi ja kehittäminen on tosiaan yksi Hanna-Liisa Onnelan intohimoista. Hänellä on siitä paljon kokemusta muun muassa Tampere Tunnetuksi ry:n kokouksista, Koskikeskuksen ja Ratinan markkinointitiimeistä sekä aiemmin yrittäjäyhdistyksestä.

– Ratikan tulo Tampereelle oli hyvä asia. Uskon sen houkuttelevan tänne merkittävästi matkailijoita, jotka aiemmin lähtivät Tamperetta pohjoisemmilta alueilta Helsinkiin matkustamaan ”spåralla”.

– Ratikalla voisi järjestää matkailuretkiä myös paikallisille ihmisille. Tiedän useita keskustassa asuvia tai asioivia ihmisiä, jotka eivät koskaan ylitä Tammerkoskea. Nyt heitä voisi houkutella lähtemään ratikalla vaikka Hervantaan, Onnela sanoo.

Onnelalle lienee tullut innostus kotiseututyöhön verenperintönä, sillä hänen isänsä Samuli Onnela oli Oulun maakunta-arkiston pitkäaikainen johtaja ja historioitsija.

Hanna-Liisa Onnelan mukaan maakuntahenkisyyden vahvistaminen on Tampere-Seuran tärkeä tehtävä.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että ihmisen ei tarvitse aina asua Tampereella ollakseen tamperelainen. Vaikka asuisit missä, mutta olet sydämeltäsi tamperelainen, olet yhtä tamperelainen kuin kaikki muutkin.